sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Shokkianalyysi: Sionistinen mädätys tapahtuu monin osin käsi kädessä!

Huomaatko mitään samankaltaisuutta?

Kuvassahan kasvonsa samankaltaisiin asetelmiin intopiukeana virittelee kepukameleontti eli oikeamielinen kokoomuslainen YKSITYISTÄMISJYRÄ Anne Berner ja Ruotsissa loisiva MAAHANMUUTTOTUPUTTAJA Barbara Spectre.

Sipilän tuhohallituksen villi kortti, kansalaisuuden häthätää saanut, Anne Berner vaikuttaa tekemistensä perusteella sionistilta ja ainakin sukunimi tukee kasaarikytköksiä. Mutta asia on salaisuus. Mutta joka tapauksessa siis toiminta miniterinä on kuin vimmaista aikuisten oikeasti oikeiden Sionin viisaiden pöytäkirjojen agendan toteuttamista!


Kukkuu?
Kansanedustaja jyrähtää: "Onko ministeri Berner liike-elämän Troijan hevonen valtioneuvostostossa?" -Talouselämä

Barbara Spectre sitä vastoin on kovanlinjan JULKISIONISTI, joka ei häpeile myöntää olevansa tuhoamassa ensialkuun Ruotsia sekä sen valkoista alkuperäispopulaatiota ja sitten koko Eurooppaa haittamaahanmuutolla! Ei tarvinne lisätä, että kyseessä Sionin viisaiden perusmissio!



Summa summarum: sinällään naisten toiminta on siis aivan samaa hasbaraa. Siinä missä Spectre tuhoaa Ruotsin kulttuuria, niin Berner tuhoaa Suomen infran myyden tai ainakin yrittäen myyden kaikki valtiollisesti tärkeät toiminnot ulkomaisille suuryhtiöille!

Eikä tässä yhtään yllätä se, että historian yksi legendaarisimmista valeoppositioista eli nykyisin hallituksessa lupauksiaan pettävä Perussuomalaiset on hiljaa kuin huopatossutehtaassa! Nimittäin PS on tunnetusti tehnyt sionismin rakastamisesta taidetta!


Jonkun "patalapun" päähänsä tunkenut "katolilainen" Timo Sioni (PS) pyllistelee hartaasti keksityn tapahtuman muistomerkillä

Kasvoista tuskin pitäisi pystyä tunnistamaan kahta sionistikuppaajaa, mutta kuinka kävikään? Ehkä se on se virne, kun valkoinen normikansa on taas kyykyssä, joka yhdistää?

Ps. Niin ja muistakaa, sionisti voi olla vaikka muslimi.

Lähteet:
http://www.talouselama.fi/uutiset/kansanedustaja-jyrahtaa-onko-ministeri-berner-liike-elaman-troijan-hevonen-valtioneuvostostossa-6542140
http://www.avotaynu.com/books/MenkNames.htm

maanantai 5. syyskuuta 2016

SHOKKIANALYYSI: Näin M/S Estonia upotettiin!

HUOMIO: Käytämme jatkossa Palestiinassa loisivasta laittomasta valtiosta sen oikeaa nimeä, Paskael. Kehotamme muitakin ko. nimen käyttöön!

Niin kutsutut skeptikkohuorat tunnetaan siitä, että aina, kun tulee Estonian kohtalo puheeksi, niin onnettomuustutkinnan oksennuskirjelmä vedetään esiin. Tuo kuitenkin WC-paperiakin halvempi tekele, jonka tutkintatuloksista vastasi siis poliittisesti latautunut JAIC, ei aikuisten oikeasti vastaa mihinkään taikka kerro mitään faktaa! JUURI MITÄÄN EI NIMITTÄIN OIKEASTI TUTKITTU, KUTEN ALEMPAAKIN SELVIÄÄ HELPOSTI, vaikkei tämä artikkeli edes käsittele tutkintaa pääaiheenaan!


Estonian upotti nimittäin monen rakastama "länsi"! Tanskassa "meripelastus- ja etsintäharjoituksissa" loisinut NATO oli mitä ilmeisemmin apuna tässä hirmuteossa! Joko tarkoituksella taikka sattumalta! Todennäköisesti tarkoituksella!


Tuona saatanallisena yönä, kun taidettiin kuljettaa todellista "superlastia". Peruslastit, joita Estonia oli kuljetellut matkustajat vaarantaen salassa, ei vaatinut vielä niin suuria ponnistuksia kuin tämä kyseinen kerta, joka johti lopulta M/S Estonian  upotukseen!'


Estonia kuljetti nimittäin viimeisellä matkallaan jotain huippusalaista, todennäköisesti kovan teknologian asemateriaalia ja huipputasoista avaruusteknologiaa, MYÖS PLUTONIUMIA KULJETETTIIN "VIIKOITTAIN", kuten ruotsalainen suomalaisen nimen omannut rahtari lausui ystävälleen^...


Tuolla materiaalilla muuten mitä ilmeisemmin mm. rakennettiin myöhemmin miniydinpommit, joilla WTC 1 JA 2 otettiin alas. 


Kaikki lastit kuljetettiin Arlandan kautta Iso-Britanniaan ja USA:n kumppanille lähi-itään = laiton Paskael.^^ Itse USA:sta ei ole tietoa, mutta saman hyödynhän ko. maailman persereikä saisi kumppaneiltaan ilmankin. Tai hyödyn ja hyödyn, jos ajatellaan, että Paskael käytti tätä teknologiaa 911 -iskuissa!


Eli ehkä USA on tässä, kuten niin monessa asiassa, osin sijaiskärsijäkin ja Paskaelin sekopäiden suojelija. Siitähän USA on tuttu ja NSA:kin lepuuttaa supersalaisia Estonia-asiakirjojaan jopa laittomasti arkistoissaan rottien ravintona!


MITÄ SITTEN TAPAHTUI?


Ruotsin keskusrikospoliisi oli tekemässä Tukholmassa ratsiaa, syy osin tuntematon (saattoi olla muukin salakuljetus), tietämättä kenties kokonaan näistä USAn ja Paskaelin laittomista kähminnöistä, jotka tiesi Ruotsissa armeija ja Must sekä mitä ilmeisimmin kärkipolitiikkojen eliitti. Tiettävästi Estonialla oli juuri tuolloin myös sattumalta ihmissalakuljetus päällä (joita ei lasketa viralliseen uhrilukuun).


Sehän ei käynyt! "Tavispoliisi" ei missään nimessä saisi saada materiaalia käsiin. "


"Noukitaan se sitten vaikka merenpohjasta myöhemmin!"


Asia ei ollut mikään ongelma, olihan Viron armeijassa iso iso rottaongelma! Viron esikuntapäällikkönä toimi nimittäin ei enempää eikä vähempää kuin pesunkestävä jenkkikasaari Alexander Einseln! Joko hän tai hänen kätyrinsä soitti todistetusti^ Estonian komentosillalle juuri ennen "onnettomuutta".


Einseln toki oli kuulemma sopivasti sukuloimassa USA:ssa, autonkuljettaja kuulemma soitti vahingossa unohtuneesta puhelimesta. Seksisoittoja Estonian kuumalle linjalle vain? Eli Einseln tai kyseisen myyrän apuri, mitä sitten? Soitto kävi ja loppu on historiaa!


SITTEN TULEE VAIHTOEHDOT:


Ottiko soiton vastaan komentosillalle ängenneet agentit eli kaksi tuntematonta "marokkolaista" (eli Mossad), joita kukaan ei tuntenut, kuten normaalia Mossad-operaatioissa vai esimerkiksi aseshowta organisoinut ja Avo Pihtin hyttiin kuin käki ikään muurautunut Andrei Voronin, Venäjän kasaari tietenkin, kahden passin miehiä kaikki!


JOKA TAPAUKSESSA - LUUKUT AUKI - JA REKAT MEREEN, se oli käsky ja homma helpottui, olihan kyseiset USA:n armeijan suojeluksessa olleet rekat sopivasti siinä hollilla, kun tarkoituksella viimeiseksi alukseen vietiin, tutusti niin myöhässä, että koko Estonia lähti Tallinnasta myöhässä, kun maailmanherra odotutti!


---


Mutta kuka toteutti luukunavauksen? Jos päällikkö Arvo Andresson ja Avo Piht joutui pakotettuna käskemään tempun, matruusit avasivat rampit ja turma on voinut syntyä, koska päällä oli myrsky. Mutta siinä olisi saattanut huuhtoutua samalla miehiä mereen, kun pelkkä avaus ei ihan riittänyt.


Jos ja miltei kun Mossad hääri pääosissa, räjäytys oli saatanallisen tietoinen teko (saatiin taas ihmisuhreja saatanalle)! Silloin myös jo valmiiksi irrotetut rekat lähti mereen kenties ennen uppoamista, mikä helpottaa materiaalin poishakua!


---


Joka tapauksessa laiva täyttyisi vedestä, kun myrsky päällä. Vesirajaa alempana ollut pommi kuitenkin upottaisi laivan lopulta varmasti! Varma homma siis mieluisampi, Estonia ei saisi jäädä kellumaan sairaine lasteineen!


Asiaa tukee myös SEKÄ PELASTUNEISSA että PELASTAJISSA nähty MOB-venetapaus, kun tuntematon vene noukki kaksi ROTTAA vedestä ja katosi tuntemattomaan! JAIC:n huumoriryhmä tietysti sivuutti kaiken, meriveden lämpömittaukset ajoi ohi!


Näin Estonian huippusalaiset asekuljetukset, kuten myös n. 900 ihmistä oli upotettu! Ja ihan vain siksi, että näitä superrikollisia ei saataisi kiinni ja lastit jäisivät rikollisten haltuun!


Se oliko keulaportti kokonaan irti, on toisen tarinan asia, mutta viistoluotainkuvien ja mm. silminnäkijötietojen perusteella portti roikkui edelleen mukana!


Niin... Estonian
sukelluksethan tehtiin useammassa erässä. Ensin salassa operoi Ruotsin armeija, koska heillä on sukellusveneitä, ja todennäköisesti USA ja kumppanit mukana. OTETTIINKO KEULAPORTTI JUURI SILLOIN IRTI? 

Sitten tuli "viralliset sukellukset"! Joita ei toki hoitanut ammattitutkijat, vaikka sellaisia tarjoutui jopa ilmaiseksi hommiin kunnioituksesta! Vaan sukellukset toteutti pahamaineiseksi sotalordiksi kohonneen Dick Cheneyn Halliburtonin öljysukeltajat, elinikäisin vaitiololupauksin!


Ja loppu oli taas historiaa. Kuten liian lähelle totuutta päässyt JAIC:in erotettu ensimmäinen johtaja Andi Meister [EST] totesi, niin mm. Suomen onnettomuustutkinnan legenda Tuomo Karppinen halusi nimensä pois tutkimuslaivan tiedoista, niin epäammattimaista tutkinta oli!


Ennen järkyttävimpänä pidettiin sitä, että JAIC:n ruotsalaisjäsen heitti tärkeimmän todisteen, keulaportin atlantislukon mereen... Mutta kenties järkyttävimmän tosiasian möläytti Suomen pään johtaja, demarikumileimasin, ja nykyisin ilmeisesti jo höperöitynyt Kari Lehtola.


Hylyn sijaintipaikasta juksutuksen tehnyt Kari Lehtolahan nimittäin väitti mm. vielä 2000-luvulla  Gregg Bemis Juniorin sukeltajien kuvaamaa selkeää reikää Estoniassa "hiekan muodostamaksi harhakuvaksi", vaikka reikä on selkeästi metalliin syntynyt reikä. Se ei tietysti ole tarkasti tiedossa, että puhuivatko miehet samasta reiästä, mutta jos eivät, silloin Lehtola olisikin paljastanut vahingossa, ETTÄ ESTONIASSA ON MYÖS REIKÄ SIELLÄ ALUEELLA, JOKA PEITETTIIN KIIREESTI HIEKALLA - loogista siis jopa!





Mutta niin, se Kari Lehtolan superlipsautus (vapaa lainaus):



"Se jäi harmittamaan, että sukeltajat eivät totelleet meitä (JAIC)"

No ei tietenkään, niitähän johdettiin jostain saatanan bunkkerista Washingtonista taikka Tel Avivista! Ehkä kommunisti Karikin tajuaa tämän vihdoin? Demarihan on vähän kuin kommunisti, että Lehtolan puolustuksesti voidaan sanoa se, että ehkä mies ei edes tajunnut olevansa pelkkä nukke! Tuomo Karppinen taisi tajuta ja pelasti itsensä totaaliselta nolaukselta!


Näyttääkin siltä, että tutkimussukelluksissa kartoitettiin aselastien tarkat paikat ja sitten myöhemmin haettiin pois. Taikka sitten aseet oli jo haettu Mustin toimesta tms aiemmin ja nyt haettiin enää plutoniumia ja Voroninin asiakirjoja, joita ei haluttu jättää tuleville sukeltajille, kuten Bemis Jr:n ja Raben sukellukset!


Plutonium ja kovat avaruusteknologiat kuitenkin löydettiin, koska alankomaalainen jo paikalle tulemassa ollut betonointilaiva käännytettiin kesken kaiken pois!


On siis isossa kuvassa ihan sama milloin mikäkin haettiin, tärkeintä on tiedostaa ETTEI MITÄÄN OLE KOSKAAN EDES TUTKITTU! Paitsi tietysti Gregg Bemis Juniorin ja Jutta Raben tutkimukset, mutta nekin tapahtuivat vuosia myöhässä!


Tämä ilmeisesti yhteistyössä Paskaelin, USA:n ja UK:n kanssa kähmitty ja NATO:n suojaama operaatio, jossa tapahtui yksi kaikkien aikojen massamurha, meni näin ollen kuin veitsi voihin Viron, Ruotsin ja Suomen päättäjiin?


Kukaan ei ihmetellyt mitään, vaikka pikkuhiljaa selvisi Estonian jäseniä kaapatun ja niin edelleen lähes satanistisia outouksia outouksien perään? Ainoa isomman linjan nimi oli juuri Viron entinen liikenneministeri Andi Meister, josta tulikin omien aivojen liiallisen käytön myötä Persona Non Grata kovin nopeasti! Sankarista siis hylkiöksi ja vain siksi
, että Meister ei suostunut allekirjaamaan Ruotsin (USA jne) valheita!

Eikä sinällään ihme, että muualla oltiin hiljaa! Osin saattoi olla kusi sukassakin, olihan juuri Avo Piht, Lembit Leiger ja kumppanit viety väkipakolla USA:n kidutukseenkin käytettyihin lentokoneisiin!^^ Turussa potilaana ollut Kalev Vahtras suoranaisesti murhattiin sairaalavuoteeseen ja lopulta asioita paljastamaan alkanut Silver Linde iskettiin vuosiksi vankilaan ilmeisen keksityin syin!


Mutta koko totuus on paljon kammottavampi! Suomen johdossa oli mm. Martti Ahtisaari, joka Saksan tiedustelun mukaan otti miljoonalunnaat Kosovon mafialta, "Amerikan vävy" Esko Aho ja esimerkiksi kasaarieliitin RKP!


Ruotsissa eräs Carl Bild, joka sai heti Estonian perään huippupestin USA:sta ja nykyisinhän Bildt on mm. "istunut Henry Kissingerin" oikealla polvella johtamassa Bilderbergiä! Viron johtajista, Mart Laar ja Lennart Meri ei tarvinne pahemmin kirjoittaa, nuoren valtion vähintään cryptokasaariperäiset sionistijohtajat olivat kenties enemmän kumileimasimia kuin Kari Lehtola. Huoraaminen USA:n suuntaan oli 1990-luvun Virossa kultaakin arvokkaampaa!


Mielenkiintoisena sivuseikkana oli Der Spiegel massajulkaisu, joka Estonian telakkaa saksalaista Meyeriä tukien ei uskonut näitä naurettavia Estonia-jorinoita eli virallista totuutta! Eihän niitä usko vieläkään kukaan normaali ihminen, mutta media ja tutkijat kyllä, koska muuten tulisi kenkää ja Matti Apunen toisi Bilderbergistä Suomeenkin noottia!


Spiegel ei varmaankaan ymmärtänyt, että nyt tuulee ihan holokaustikasaarien suunnasta, muutenhan näitä kaikkia totuuksia ei nyt julkisuudessa tiedettäisi! Mutta tuli se poliittinen stoppi lopulta Spiegelillekin... Nimittäin silloinen liittokansleri Gerhard Schröder kutsui, varmaankin pakotettuna, Spiegelin toimitusjohtajan "METSÄSTÄMÄÄN"!


Saattaa olla, että miehet oikeasti metsästi ja sitten Schröder turkkilaisessa saunassa kielsi Spiegeliä jatkamasta totuuden selvittelyä! Tai sitten olikin uhkana, että toimitusjohtajaa itseään metsästettäisiin...? Joka tapauksessa viesti meni perille ja selvitys loppui siihen!


Kuten loppui Meyerin riippumattomien tutkijoidenkin selvitykset! JAIC OLIKIN "OIKEASSA" - TÄSSÄ SIONISTIEN PILAAMASSA MAAILMASSA!


Mutta totuus, se oikea totuus, se elää! Aina ja ikuisesti!

PS. Suomen poliisikin voisi lopettaa esimerkiksi sen valkoiseen tötteröön pukeutuvien kansalaisten ja MV-lehden kiusaamisen ja tutkia ennemmin Kalev Vahtrasin murhaa, kuten Spiegel TV:n toimittajat henkilökohtaisesti vaativat.

LÄHTEET:
- Spiegel TV, Jutta Rabe, C. Bollyn
^Hoeltappels & Hummel -tutkintaryhmä
^^Viron parlamentti, Kalla Fakta, Sven Åner, AFP

tiistai 9. syyskuuta 2014

Shokkifaktat: Suomea johtaa saatananpalvojat!

Aluksi. Päätutkijamme pääinternetlinja on ollut "yllättäen" viikkoja poikki, mutta palaamme myös tähän aiheeseen myöhemmin vieläkin laajemman artikkelin voimin! Miksi nimittäin kirjoittaisimme sen enempää, kun tuttuakin tutummin vain yksi kuva kertoo enemmän!


Suomi saatanpalvojien otteessa, FAKTISESTI! 

Tässä vain yksi ainoa esimerkki tuhansista pelkästään viime vuosina tapahtuneista saatanallisista oikeusmurhista, joissa rikollinen paholainen on saanut anteeksi, armahduksen, paljousalennusta taikka vastaavaa! Selvällä tietoisella uhria halveksivalla ja herjaavalla satanistisella mentaliteetilla; tee enemmän, saat vähemmän!


"EI KORPPI TOISEN KORPIN SILMÄÄ NOKI " -vanha totuusperäinen sananlasku

Joku vähän yksinkertaisempi voi edelleen yrittää purnata vastaan, mutta hyvä lukija, jos olet ihminen, sinä kyllä tiedät! Millaiset ihmiset antavat ALENNUSTA aiemmista vastaavista rikoksista psykopaateille ja sosiopaateille? Jo pelkkä maalaisjärki kertoo, että tilanteen pitäisi olla toisin! Esimerkiksi sarjaraiskaajan pitäisi saada ankara kovennus ja murhaajan elinikäinen ilman armahdusta, ja niin tapahtuisikin  jos satanistien ja muiden sekopäiden sijaan ihmiset päättäisivät! Lisäksi, kuka oikea ihminen katsoo hyvällä, että esimerkiksi lapsenraiskaaja pääsee useimmiten EHDOLLISELLA eli kokonaan ilman konkreettista tuomiota? Muutenkin Suomessa juuri heikoimmat eli lapset ja eläimet ovat oikeudellisesti sairaan saatanallisessa arvossa, "oikeuden" valossa he eivät tunnu olevan juuri yhtään arvokkaita, vaikka juuri he ovat arvokkaimpia viitteitä ihmisyydestämme! Juuri saatananpalvojat, irvokasta maailmaa hallitsevaa pedofilisatanistista illuminatia palvelevat sairaat, ovat tunnettuja heikompiensa kaltoinkohtelusta!

Nämä saatanallisen sairaat väkivaltarikokset ja hirmuteot ovat vieläpä usein niin kammottavia ja yököttäviä sekä saatanallisen brutaaleja, että me normaalit ihmiset emme edes kykene puhumaan niistä! Sen sijaan lainsäätäjällä eli Suomen eduskunnalla tuntuu olevan hallituskausista toiseen aivan toisenlaiset usein väkivaltarikoksiin nähden täysin turhat murheet eli saatanalliset säkeet mielessä! Tärkeintä oman palkah ja torkkupeittojen sun muiden hyödykkeiden ohella tuntuu nimittäin olevan juurikin näiden edellä mainittujen väkivaltarikollisten armoton suojeleminen! Voisi melkeinpä sanoa, että Suomen rikoslain valossa väkivaltarikolliset ovat heti herrasväen jälkeen se tärkein ihmisryhmä! Mikäli eduskunnassa istuisi tarvittava enemmistö normaaleja ihmisiä, olisi selvää, että Suomea ei pidettäisi ehkä jopa koko maailman lepsuimpana "oikeusvaltona", eikä saatanan esikartanoissa muhineet pahuuden lähettiläät olisi hetimiten saamansa "tuomion" jälkeen uudestaan vapaina niittämässä satoaan Saatanan nimeen. 

Edellä mainittu lainsäätäjän ylläpitämä saatanallisuus koskee yllätyksettömästi myös oikeutta ja etenkin korkeampia oikeusasteita, joissa näytetään etsittävän kaikki mahdolliset porsaanreiät lakikirjoista, jotta murhaajasta tulisikin tappaja ja lapsen kidutusraiskanneesta hirviöstä työssä käyvä lasta hempeästi hyväksikäyttänyt erehtyjä! Omaa väkeä toki suojellaan vielä kovemmin, kuten raiskaavia poliiseja, ylemmät rikollisethan tuskin edes oikeuteen joutuvat! Korkeimmissa oikeusasteissa ei tunnu olevan juurikaan oikeita ihmisiä töissä, ja tämä ei ole mielipide, vaan sen ovat kyseisten oikeusasteiden tuomarit itse saatanallisilla tuomiopäästöillään todistaneet! Sen sijaan käräjäoikeuksissa saattaa joskus tulla jopa yllättävän koviakin tuomioita Suomen mittakaavassa, valitettavan harvoin toki, mutta kuitenkin. Edellä mainittuhan johtuu ihan pelkästään siitä tosiseikasta, että käräjillä maallikot eli usein normaalit ihmiset pääsevät osallistumaan ja siten "ammattiväki" voi joutua jyrätyksi. Pääsyyllinen on kuitenkin faktisesti lainsäätäjä eli eduskunta, jolle tuntuu olevan mahdottoman vaikea säätää niin kovia minimirangaistuksia, että jokainen tuomittava psykopaatti ja sosiopaatti pysyisi lukkojen takana, ellei sitten ole kyseessä suomalaisen eliitin kritisoija, kuten Seppo Lehto, maailmaa hallitsevia turkinsukuisia barbaareja faktalähtein vastustava ihminen taikka valtion lempikarkkia, rahaa, vastaan rikkonut, jolloin häkki heiluukin kovemmin kuin se kuuluisa laki sallii!

Mikäli meillä olisi Suomessa puhtaat lainsäätäjät, lainjakajat ja johtajat, emme joutuisi PÄIVITTÄIN lukemaan paskaisia uutisia hirmuteoista, joissa jäteläjääkin arvottomammat "ihmiset" ovat poistaneet itseltään lopullisesti ihmisyytensä rikkomalla toista vastaan aina vain törkeämmin, mutta saaneet sen "oikeudelta" vähän kuin anteeksi ehdollisen taikka yhdyskuntapalvelun kautta! Ja jos satanistimme tuomitsevat silloin tällöin näön vuoksi rikollisen paholaisen vankeuteen, on tuokin vankeus korkeintaan muutama vuosi, josta vanki joutuu kärsimään yleensä korkeintaan puolet! Tästä edellä mainitusta kammottava esimerkkinä yksi sairaimmista pedofilirikoksista koskaan eli niin kutsuttu Muuramen pedofiliatapaus, jonka äskettäin tuomitut hirviöt käyskentelevät nyt jo vapaina! Samaan aikaan uhreista ei tunnu välittävän kukaan, kun peilataan oikeusistuimia, lainsäätäjiä ja vastaavia tahoja! Kaiken huipuksi näiden alhaistakin alhaisempien rikollisten hyysäys oikeudessa maksatetaan useimmiten veronmaksajien rahoista, uhri saa pärjätä yksinään eli omilla ja perheensä rahoilla! Saatanallista, täysin faktisesti!

On selvää, että edellä mainittua saatanallisen sairasta orkesteria johdetaan paljolti muualta, sillä eihän Suomesta voi löytyä vuodesta toiseen sadoittain saatanaa palvelevia mieleltään sairaita ihmisiä päättäviin virkoihin! Kuten olemme aiemminkin todentaneet, niin pedofilisatanistinen illuminati muun muassa alajärjestönsä Bilderbergin kautta hallitsee myös ja itse asiassa etenkin Suomea! Kun poliittiset puolueet ovat hallussa, on myös eduskunta hallussa. Ei pedofilisatanistisen illuminatin tarvitse käskeä kansanedustajaa C. tekemään sitä ja tätä, vaan ylempi taho käskee alempaa, ja kun puolueen johto on hallussa loppu on tunnettua faktaa. Suomessa, kun puoluekuri tuntuu olevan enemmän kuin pakollinen asia, jos haluaa nauttimaan esimerkiksi kansanedustajan muhkeaa palkkaa. Se on tietysti erikoista, että nämä eduskunnan tarhatut tollot eivät tajua tällaista perusasiaa. Toisaalta edustaja jos toinenkin tietää, että nyt lapsenraiskaaja sai ehdollista, minä voisin vaikuttaa, mutta en uskalla. Lokoilen vain täällä torkkupeiton alla ja jauhan kerran vuodessa toissijaista paskaa täysistunnossa!


"Illuminati members live double lives. At night they engage in these Satanic rituals. By day they are found in all walks of life: medicine, education, psychology, therapy, banking, law, law enforcement, government,  technology, military, charities and religion."

Elämme siis saatanallisessa maassa, se on selvää, ja vaikka tapaukset koskevat sekä syntyperäisiä suomalaisrikollisia, kuten myös esimerkkitapauksemme mukaisesti maahanmuuttajia taikka vastaavia ulkomaalaisia rikollistahoja, ei voi sivuuttaa sitä tosiasiaa, että jostain ihmeen syystä rasismiaatteista kammottavimman eli sionismin, siis tuon pedofilisatanistisen illuminatin ehkäpä kovimman lyömäaseen, tuottaman Eurooppaan suuntautuvan tietoisesti tuotetun maahanmuuton helmet, usein sodista kärsineet ja psyykensä menettäneet sekopäiset rikolliset, pääsevät aina luikahtamaan kuin paska viemäristä jatkamaan haisemistaan!




Vaikka esimerkiksi eduskunnassamme loisii siis varmasti myös tavallisia taunoja, mistään mitään tietämättömiä viattomia taukkeja, niin muista, kuten filosofian tohtori Henry Makow paljastuslähteineen toteaa, "he ovat kaikkialla ja päättävissä viroissa", joten luota mieluummin itseesi kuin paskassa möyrivään "arvohenkilöön" taikka johtajaan! Vain totuus, jonka voit sisäistää itse, vapauttaa sinut tajuamaan sekä ymmärtämään!

Lähteet:
Professori David E. Duke - Youtube.com
Tohtori Henry Makow
Espoon käräjäoikeus - Asianumero R 14/1190

perjantai 29. elokuuta 2014

Shokkianalyysi: Iltalehden Estonia-erikoislehden arvio - näennäiseen laatuun piilotettua EHTAA VIRALLISTA PASKAA!

Odotukset oli jopa yllättävän kovat, onhan Iltalehti kuitenkin Suomen valtamedian genren "kapinallisimpia", vaikka onkin ainakin nykyään vahvasti valtamediaa hallinnoivien kasaarien ja pedofilisatanistisen illuminaatin otteessa, jos otetaan näkökulmaksi Iltalehden kuuluisa keskustelufoorumi. Se Suomen viimeisin iso keskustelualusta, jossa sai aikoinaan kyseenalaistaa holokaustit ja muut pyhät lehmät ennen kuin joku tuntematon taho pisti asialle lopun tässä viimeisen vuoden aikana!




Erikoislehden alkupuoli on ymmärrättävästi tunnettujen perusseikkojen ja laivan alkutuntien kertaamista ja sitten vuoron saavat pelastuneet ja muut perustallaajat. Helppoa kauraa siis, koska perusjutuissa Estonian osalta ennen uppoamista ei juuri suuria ristiriitoja ole. Siksi toimittajalla on helppoa luetella Estonian viimeiseksi jääneen matkan lähtökohdat. Nämä voi samalla kiinnostaa tai sitten ei. Perusasiat on kuitenkin monilla tiedossa ja haastateltavat ovat tutusti niitä, jotka tuntuvat uskovan kaiken mitä viranomaiset suoltaa. Joidenkin harvojen haastateltavien mahdolliset pienet epäuskon hetketkin hukkuvat muuhun tekstiin. Sen sijaan matkalla olleen pelastuneen ruotsalaispoliisin, joka sanoo suoraan, että Estoniasta ei ole kerrottu totuutta tai profiilitodistaja Silver  Linden ja kumppanien haastatteluja ei ole uskallettu edes harkita! Miksikö? No juuri SIKSI!


Muutama perustavaa laatua oleva virhe ja epäkohta löytyy kuitenkin jo leppoisilta alkusivuilta, kun muun muassa se yksi ja ainoa pelastettu, joka kuoli kuulemma Turun sairaalassa ilman mitään tunnettuja havaintoja, jää kokonaan käsittelemättä, vaikka itse kuolema mainitaankin. Siinähän on nimittäin ehkä koko Estonia-casen se kyseenalaisin seikka, jos ja kun kyseessä on todennäköisesti raaasti murhattu Estonian miehistön jäsen Kalev Vahtras. Toimittaja ei voi puolustautua tietämättömyydellä, ei näin merkittävässä asiassa! Liekö siis toimittajan oma itsesuojelu kyseessä vai ylemmän johdon ja tahon ukaasi?

Toinen totta kai tutusti olankohautuksella sivuutettu asia lehden alkupuolella on se tosiasia, että Estonian lähtö viivästyi, joka tietysti pintapuolisesti ilmoitetaan, mutta mitään syytä ei tälle viivästymiselle kerrota. Missä tutkiva journalismi? Vai pitäisikö mieluummin kysyä, missä itsenäisyys? Nimittäin kaikki asiaa vähänkin enemmän penkoneet tunnetusti tietävät, että lähdön viivästyminen johtui siitä, että USA:n sotilassaattuessa tulleet "erikoislähetykset" eli kaksi Scandian kuorma-autoa tuli myöhässä laivaan ja vieläpä ohi lastiluettelon. Toinen auto muuten kuljetti saksalaisen laivajuridiikan ammattilaisen, tohtori Peter Holstappelsin selvitystyöryhmän saamien todisteiden valossa plutoniumia, kuten oli lähteiden mukaan usein aiemminkin tapahtunut.

Lisäksi oli kuitenkin ilmeisen liikaa vaadittu, että Iltalehden toimittaja olisi esimerkiksi ihmetellyt, että miksi 9 vuoden ilmeisen tekaistulla huumetuomiolla rangaistun tähtitodistaja Silver Linden ja arvostetun  ylilääkärin Antti Jääskeläisen todistamat seikat puhuvat täysin kansainvälisen hutkintakomiss... ehh... tutkintakomission JAIC:n kuuluisia sepustuksia vastaan Kalev Vahtrasin tapauksessa tai miksi kv. tutkintakomissio JAIC ei selvittänyt esimerkiksi USA:n sotilassaattueessa tulleiden rekkojen sisältöä, kun Peter Holstappelssin päätutkija, haveritutkija Werner Hummel joukkoineen selvitti ne niinkin helposti. Iltalehti tyytyy hymähtelemään vain toissijaisia perusfaktoja, tietoisesti tietenkin!

Näiden jo osin katastrofaalisen alkusivujen jälkeen päästiinkin sitten kehumaan Suomen komissio-osan päätutkijaa, emävalehtelija Kari Lehtosta ja haukkumaan totuuden paljastanutta Spiegel-toimittajaa Jutta Rabea. Toimittaja toistaa saman fraasin, että Kari Lehtola olisi ollut tutkinnan kasvot. Ehkä olikin hutkinnan ja valehtelun kasvot, mutta mitään muuta kasvoja ei ollut! Lain mukaanhan tutkinnan johto oli Virolla ja Ruotsi päällepäsmäröi joka tapauksessa joka välissä. Suomalaisille jäikin ilmeisesti paljolti syntipukin rooli käteen, vaikka Estonia upposikin Suomen aluevesillä. 

Kari Lehtolahan nimittäin "juksutti" omaisia ja ensimmäinen muistotilaisuus pidettiin tyhjälle merelle. Syy oli kuulemma se, että Lehtola halusi eristää hylyn. Ehkä siksi, että keulavisiiri ehdittäisiin hitsata irti Estoniasta KRP:n leikkikaluksi? Nimittäin ulkomaisten puolueettomien asiantuntijoiden mukaanhan Estoniasta heti löydön jälkeen otetut viistokaikuluotainkuvat todistavat keulaportin olleen Estonian vieressä ilmeisesti laivassa kiinni! Lopultahan keulaportti löydettiin satojen metrien päästä Estoniasta täysin saatanallisesti sieltä, minne Estonia oli vasta menossa! Outoa ettei tutkijoita tuntunut kummastuttavan kyseinen seikka! Outoa on myös tietysti se, että miksi Iltalehden kirjoittaja ei käsitellyt asiaa ollenkaan?

Jutta Rabea puolestaan kutsutaan kirjoituksissa kohutoimittajaksi ja vedetäänpä mukaan Raben osin fiktiivinen elokuvakin, jolla ei aikuisten oikeasti ole mitään merkitystä tässä jutussa, kuin tietysti herjausmielessä. Toimittaja samalla sopivasti unohtaa kertoa sen tärkeän faktan, että itse asiassa juuri Rabe oli ensimmäisiä vai oliko jopa ensimmäinen, JOKA TIESI, että Estonia kuljetti laittomasti Neuvostoliitolta varastettuja asemateriaaleja. Nykyisinhän asian ovat myöntäneet niin Ruotsin tulli kuin myös Viron parlamentti, joten "kohutoimittaja" osui napakymppiin, mutta Iltalehden NOLO toimittaja ei tietenkään noteeraa sitä mitenkään!

Rabe on samalla ainoita muun muassa tutkivien journalistien Christopher Bollyn ja Sven Åner ohella, joka on YRITTÄNYT LÖYTÄÄ TOTUUDEN koskien Estoniaa, kun samaan aikaan JAIC:n usein tukevat kumileimasimet ovat pyrkineet sotkemaan tutkimukset ja noudattamaan poliittisen rotan Carl Bildtin päästään MUST:n ja SÄPÖ:n mahdollisten briiffien jälkeen repäisemää uppoamissyytä. Muistoissamme mm. JAIC:n ruotsalaisjäsen Börje Stenström, joka heitti kylmästi sukeltajien kauan etsimän ja ehkä koko tapahtuman merkittävimmän todisteen takaisin merten syvyyksiin! Eikä Iltalehden toimitus tietysti tätäkään julkisalaisuutta erikoislehdessään nähnyt tarvittavaksi kertoa! Mutta miksi totuuden puolella oleva Jutta Rabe taas on pakko yrittää mitätöidä? Miettikääpä sitä!

Edellä mainittu lisää samalla paskaa JAIC:n ja muun muassa sen suomalaisten puuhastelijoiden, kuten onnettomuustutkintakeskuksen johtajat Kari Lehtola ja Tuomo Karppinen niskaan, sillä SE OIKEA kansainvälisen tutkintalautakunnan johtaja merikapteeni Uno Laur, joka tuli alkuperäisen johtajan ja ulos savustetun ministeri Andi Meisterin tilalle, tunnetusti luikautti Viron parlamentin haastattelussa, että asekuljetukset tiedettiin alusta lähtien! Ja kuinkas monta sivua Kari Lehtolan ylistämässä JAIC:n kaiken kattavassa loppuraportissa olikaan asekuljetuksista? Niin, tasan 0 sivua!

Sitten, kun nämä pakolliset jälkimmäiset manööverit eli  JAIC:n kehuminen ja salaliittoon uskovien lapsellinen haukkuminen on suoritettu, päästään esittelemään salaliittoteorioita! Toki heti pitää myöntää, että ainoa oikea salaliittoteoria on JAIC:n paskasepustus tai pikemminkin USA:sta kovapalkkaisen työn saaneen ja nykyisen Bilderberg-haukan Carl Bildtin keksimään "onnettomuussyyhyn" perustuva satukertomus. Kaikki valtamediassa leimatut salaliittoteoriat, kun ovat yleensä uskottavampia kuin tuo edellä mainittu WC-paperiakin arvottomampi selostus, joka sisältää vain oletuksia, hutiloituja tutkimuksia ja tarvittaessa painostettujen todistajien mukalausumia. Niiden todistajien, jotka eivät järkkyneet mahdollisen painostuksenkaan edessä, todistukset on tietysti tarvittaessa sivuutettu!

Niin, ja miten Iltalehti käy salaliitot läpi? Aloittamalla vuosisadan suurimmalla vitsillä ja todellisella mitätöintien pohjanoteerauksella! Arvoisa toimittaja kirjoittaa:

"Estonian uppoaminen ei paini salaliittojen ykkössarjassa. Siitä puuttuu klassisten salaliittojen parhaat piirteet. Kukaan ei hyötynyt 852 ihmisen kuolemasta Itämerellä. Kukaan ei pyrkinyt salaamaan Estonian uppoamiseen johtaneita tapahtumia. Virallinen loppuraportti avaa onnettomuuden kulun yksityiskohtaisesti ja uskottavasti."

Edellä mainittu perverttinen "sepustus" on niin kovaa paskaa ja kölin ali suorittamista, että kirjoittaja ei meinaa pysyä olemattomissa housuissaan! Miten tuollaista paskaa voi kukaan toimittajaksi itseään kutsuva epeli suoltaa?!

Ihan ensiksi: Virallisia sukellustutkimuksia johtanut Johan Fransson Ruotsin merenkulkulaitoksesta myöntää sukellusten olleen hyvin puutteelliset:


"Sukellustutkimuksilla pyrittiin varmistamaan vain JAIC:n teoria [eli väistyvän pääministerin Carl Bildtin päästään keksimä teoria, toim. huom.] uppoamissyystä ja se, että voisiko laivan ja ruumiit nostaa" -YLE Uutiset 27.05.2007

Iltalehden idaritoimittajan mukaan kaikki tutkittiin uskottavasti, koska hän ylistää kiihkossaan yhtä kaikkien aikojen törkeintä sepustetta, JAIC:n tutkintaraporttia? Ilmeisesti hänen päässään näin onkin tapahtunut, mutta sillä ei taas ole mitään tekemistä reaalimaailman kanssa! Eli, jos laivaa ei tutkittu, tehtiinkö tutkimus mm. Karppisen ja Lehtolan suorittaman taskubiljardimatsin tuloksella vai mistä on kyse? Tietääkseni laivaturman ja esimerkiksi mahdollisen pommi-iskun voi tutkia vain tutkimalla laivan kauttaaltaan ja perusteellisesti?  Nythän sellaista ei faktisesti tehty, sanoi JAIC tai Iltalehden satukertomus mitä vain! Kaiken huipuksi toimittajan pitäisi tietää tuo, joten onko kyseessä tietoinen valhe?!

Entä eikö kukaan todellakaan pyrkinyt salaamaan uppoamiseen johtaneita syitä? Miksi NATO:n läsnäolo lähistöllä on suuri salaisuus? Ihanko vahingossa JAIC esimerkiksi unohti mainita ja tutkia asekuljetukset, Yhdysvaltain sotilassaattueet, "valtiolliset" viestiyhteyksien pimennykset Itämerellä ja niin edelleen. Entä kadonneet miehistön jäsenet, pelastushelikopterien fiksatut pelastusluvut ja niin edelleen ja niin edelleen? Huddingen ylilääkärin mukaan nimet tarkastettiin lukuisia kertoja, joten miten kadonneet miehistön jäsenet, yksi jopa lempinimellään, oli listoilla? Miksi Carl Bildt päätti uppoamissyyn 24 tunnin sisällä uppoamisesta, jos mitään salattavaa ei ollut? Miksi Tsernobylin ydinvoimalan ohella vain Estonia on pyritty betonoimaan?

Toimittajan kannanotto on niin mahdottoman sairasta hasbaraa, että en jaksa enää edes keskittyä siihen, kukaan täysjärkinen ei tuollaista valhetta niele ja sillä selvä! Estoniasta löytyy SADOITTAIN epäselvyyksiä ja konkreettisia seikkoja sekä piirteitä! Itse asiassa Estonia on yksi uniikeimmista salaliitoista kadonneine miehistön jäsenineen ja muine kähmintöineen suurvaltapolitiikan keskiössä! Eikä tästäkään tapahtumasta taideta selvitä ilman laittoman sionistivaltion Israelin roolia, sillä aseita Estonialla kuljetti juutalainen Andrei Voronin ja myös Mossadin agentit saattoivat olla mukana kuvioissa!

Entäpä sitten mitä salaliittoja tämä Iltalehden erikoispainos käsittelee ja kuinka paljon? Voinen sanoa, että vain muutamaa ja vieläpä todella suppeasti ja jopa ylimielisesti! Aukeamalle, joka käsittelee salaliittoja on saatu enemmän tyhjää tilaa kuin itse asiaa. Ja se asiakin on vähän niin ja näin. Ehkäpä kovin kysymys eli Kalev Vahtrasin kohtalo on vaiettu kokonaan, mikä on siinä mielessä ymmärrettävää, että ellei Suomen poliisi joskus selvitä tätä hyvin todennököistä murhaa, on myös Suomen poliisi yksi murhaajakandidaatti! Todennäköisempää toki on, että esimerkiksi joku ruotsalaistaho taikka yhdysvaltalaistaho on tuon hirmutyön takana. Ja vaikka Vahtrasia ei olisikaan murhattu, niin on joka tapauksessa selvää, että Vahtrasin kohtalosta EI OLE KERROTTU TOTUUTTA, ja jo se on vakava rikos!


Asian tutkiminen olisi liian vaarallista! -Viron turvallisuuspoliisi Vahtrasin omaisille

Myös esimerkiksi kahden "olemattoman" marokkolaismatkustajan asia on vaiettu kokonaan. Niinhän sen vaikeni myös JAIC. Eli onko "virallisen paskasepusteen" jankkaajien mielestä ihan normaalia, että Estonialla matkusti kaksi marokkalaista, joita tiettävästi kukaan koskaan ei ole kaivannut? Järjen pitäisi sanoa, että siinä ei ole mitään järkeä! Mutta vaikenemisessa on järkeä. Miksikö? Siksi, että kaikki tietävät mikä yksi taho operoi varastetuilla taikka tekaistuilla arabipasseilla. Ja se taho on pahamaineinen Mossad. Nyt joku saattaa kysyä, että miksi Mossad olisi ollut laivalla? Ehkäpä siksi, että Estonia kuljetti asemateriaalia USA:n kumppaneille esimerkiksi Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sekä myös tuntemattomaan osoitteeseen Lähi-idässä. Ja kun lasketaan 1+1, niin kaikki tietänevät mikä "valtio" on USA:n ainoa selkeä kumppani Lähi-idässä. Tuskinpa USA tuputtaisi varastamiaan aseitaan muun muassa Libanoniin Hizbollahille. Eli siinä mielessä on ihan ymmärrettävää, että toimittajalle menee sormi perseeseen, eihän Israelia saa yhdistää mihinkään pahaan!

Näitä Iltalehden toimittajan "unohtamia" salaliittomahdollisuuksiahan riittää, joten en mainitse tämän jälkeen enää kuin yhden ja se on tietysti JAIC:n alkuperäisen presidentin Andi Meisterin painostus eroamaan. Meisterhän juuri ilmoitti julkisessa tiedotustilaisuudessa, että Avo Piht ja kumppanit on kaapattu, jonka jälkeen tämä virolaisministeri saikin aika pian lähteä ja tilalle tuli monen kuvailema auktoriteettiuskovainen Uno Laur. Nyt voidaan kysyä kaikilta toimittajilta ja viralliseen sepustukseen kuin joulupukkiin uskovilta tolloilta, että miten Andi Meisteristä tuleekin yhtäkkiä "hörhö", kun hän oli ensin juhlittu tutkinnanjohtaja ja sitten heti perään suoranainen valehtelija. Eli olisiko Andi Meister suuri sankari, jos hän olisi vain puhunut lööperiä, eikä huomioinut epäkohtia, kuten sitä, että Ruotsi pimitti kaikki merkittävät tiedot ja suoranaisesti piti Estonian virolaisia miehistön jäseniä panttivankeinaan ilman mahdollisuutta kommunikointiin kotimaansa kanssa? Teistä hyödyllisistä idiooteista Andi Meister oli niin kauan kunniakas johtaja, kun hän puputti valtiollisen tahon keksimää valhetta, mutta auta armias, kun hän alkoi ajattelemaan omilla aivoillaan ja alkoikin puhumaan omia havaintojaan, hänestä tulikin "sekopäinen salkkari". Ettekö ihan tosi edes häpeä tyhmyyttänne? Oletteko tyytyväisiä itseenne valtiovallan ja herraeliitin aina valmiit lohtumiehet ja -naiset?

Niin ja tosiaan, entä ne Iltalehden käsittelemät salaliittoteoriat. Niitä oli lopulta vain seitsemän (7) ja ne käsiteltiin lähinnä oletuksilla ja tutun suppeasti. Siinä missä julkivalehtelija Lehtola mussutti tai hänestä mussutettiin lähes sivutolkulla, niin pogentiaaliset oikeat totuudet jäivät sivurooliin tai kokonaan pimentoon! Ensin Iltalehden esittämät teoriat sekä toimittajan mielipiteet ja sitten niiden analysointi.


  • -Räjähdys upotti Estonian


- Iltalehden mukaan räjähdyksestä ei ole mitään viitteitä, koska KRP tutkimuksineen.

Ensiksi pitää kysyä, että eikö KRP voi valehdella? Jos esimerkiksi Kosovon mafialta miljoonia aikoinaan pumpannut silloinen presidentti Martti Ahtisaari olisi soittanut ja käskenyt valehtelemaan, eikö KRP olisi valehdellut? Voin sanoa, että kyllä olisi. En väitä, että KRP olisi valehdellut, mutta totta vitussa KRP saattoi valehdella, olihan mukana USA rikoksineen ja ties ketkä! Toisekseen on esitetty lukuisia teorioita räjähdykseen liittyen, Iltalehti ei tutusti käsittele niitä yhtään. Esimerkiksi Jutta Raben ja seikkailijamiljonääri Gregg Bemis Juniorin sukelluksissa nostamasta koepalasta löytyi useissa testeissä räjähdejäämiä! Myös Yhdistyneen kuningaskunnan kuninkaallisen hovin räjähdeasiantuntija on analysoinut omasta mielestään varmuudella, että JAIC:n kuvaamissa hylkykuvissa näkyy ilmeisesti laukaisematon räjähde.

Kaikista huvittavin sivujuonne tässä räjähdemahdollisuuden totaalisessa minimoimisessa on se, että Saksassa tehtiin tiedon mukaan testejä, jotka todistivat, että laivojen keulaporteista löytyy aina räjähdejäämiä, koska keulaportit valmistetaan sellaisella tekniikalla, että räjähdejäämätesteissä tulee automaattisesti positiivisia tuloksia. Tämä virallisen totuuden kehittelemä tutkimus tehtiin nimenomaan Raben ja Bemis juniorin tutkimuksien mitätöimiseksi. Nämä supertollot vain unohtivat, että samallahan tuo tutkimus todisti, että KRP valehteli, koska ei löytänyt mitään räjähdejäämiä! Summa summarum, jälleen kerran näyttää siltä, että kuten emävalehtelija Kari Lehtola kutsui, "kova bisnesnainen" Jutta Rabe on eniten oikeassa! Ei yllätä!


  • -Salakuljettaja avasi keulan tahallaan


Iltalehti jatkaa tutulla linjallaan ja jauhaa toissijaista paskaa ja lopuksi toteaa, että mitään todisteita tällaisesta ei ole.

Tämä salaliittoteoria on aika lailla täysin vesitetty, sillä tuskin kukaan ihan tosissaan uskoo, että joku yksittäinen salakuljettaja tai salakuljettajaorganisaatio tällaiseen olisi kyennyt saati sellaista tehnyt omankin henkensä uhalla. Sen sijaan Iltalehti sopivasti unohtaa mainita, että tämä teoria on paljon uskottavampi, kun vedetään mukaan eräs yhdysvaltalainen rotta eli Viron armeijan komentajana toiminut Alexander Einseln, jonka kännykästä, yllätys yllätys, jälleen Peter Holstappelsin ja Werner Hummelin selvitysten perusteella soitettiin Estonian komentosillalle hetki ennen uppoamista. Missähän JAIC oli muuten selvityksineen, jälleen kerran?

Einselnin hätäkakkaselvitys oli se, että hän oli unohtanut kyseisen kännykän autoonsa, kun oli lähtenyt Amerikkaan lomalle ja autonkuljettaja olisi suorittanut puhelun. Kenties suorittikin, jos hän oli Einselnin kätyri, mutta kukaan normaali ihminen ei voi uskoa, että kuljettaja olisi randomisti alkanut soittelemaan Estonian komentosillalle, mistä helvetistä hän olisi edes tiennyt, että mikä on Estonian komentosillan tavoittava numero? Ja miksi helvetissä Arvo Andersson tai Avo Piht olisi määrännyt keulaportin avauksen ja rekkojen upottamisen, jos joku tuntematon autokuski olisi soittanut? Nämä virallisen selityksen jutut ovat kuin päiväkotilaisten tuherrusta, vailla mitään järkeä!

Mutta näin Einseln sai hyvän alibin! Mutta se ei kuitenkaan muuta sitä tosiseikkaa, että joku soitti Einselnin matkapuhelimesta Estonian komentosillalle jollekin henkilölle ja sitä myöten kaikkien viitteiden mukaan, jos Estonian keulaportti avattiin tahallisesti, niin korkea-arvoiset yhdysvaltalaistahot olivat sen takana ja sehän sopisi laittomiin asekuljetuksiin kuin banaani USA:n presidenttien suuhun! Eli ei ihme taaskaan, että Iltalehti ei käsitellyt asiaa kuin epäuskottavien skenaarioiden varjolla jonkun yksittäisen Seppo Taalasmaa -salakuljettajan valossa, koska eihän myöskään USA:ta saa syyttää tahi suututtaa!

Muuten tiesittekö, että Euroopan suurimpiin medioihin lukeutuva saksalainen Der Spiegel -konserni selvitti aktiivisesti tätäkin tutkintalinjaa? Kunnes silloinen pääministeri Gerhard Schröder vei Spiegelin toimitusjohtajan metsästämään ja sen jälkeen kaikki Estonia-tutkimukset hyllytettiin, lopullisesti.


  • -Salainen palvelu upotti Estonian


Iltalehti keskittyy yllätyksettömästi Venäjän salaisen palvelun ruotimiseen ja unohtaa, että on olemassa muitakin salaisia palveluja.

Venäjän salaisella palvelullahan ei ole ollut mitään konkreettista syytä upottaa Estoniaa tai iskeä sitä vastaan. Kai vähän aivottomampikin tajuaa, että jos Venäjän salainen palvelu olisi tiennyt taikka olisi halunnut pysäyttää asekuljetukset, se olisi tehnyt ne jo omalla maaperällään. Toki esimerkiksi joillain äärikansallisilla venäläistahoilla, kuten usein mainittu Felix-ryhmä, olisi voinut olla myös osuutta asiaan, mutta tällaisetkin ryhmät olisivat luonnollisesti voineet helpommin pysäyttää pari rekkaa kuin upottaa koko laivan tai availla myrskyssä keulaportteja. Voisi se Iltalehden toimittajakin välillä käyttää aivojaan.

Sen sijaan esimerkiksi CIA:sta, MI6:sta, Mossadista taikka Ruotsin MUST:sta toimittaja ei mainitse mitään, VAIKKA JUURI NÄIDEN MAIDEN TAHOT kuljettivat Estonia-matkustajalaivalla LAITTOMASTI VARASTETTUA ASEMATERIAALIA vaarantaen tuhannet viattomat ja muuta mukavaa! Tällainen pelleily on jo journalismin häpäisemistä, mutta senhän länsimedia osaa jo selkänahastaan! Voisi tulla potkut, jos alkaisi analysoimaan liikaa, helppo syyttää aina Venäjää, vaikka mitään järjellistä syytä ei oikein olisikaan.


  • -Mafian kosto


Iltalehti kertaa tuttua salaliittoteoriaa siitä, että mafia, lähinnä venäläis- taikka virolaismafia, olisi uhannut Estonian omistajayhtiötä Estlineä ja kenties toteuttanutkin uhkauksensa. Iltalehden toimittaja tuttuun tapaan tyrmää tämänkin, koska ei ole kuulemma näyttöä.

Tosiasia on kuitenkin se, että Estlineä uhattiin ja Estline maksoi jopa suojelurahaa, jonka kuulemma lopetti Ruotsin ja Viron valtiollisten tahojen kehotuksesta juuri ennen Estonian uppoamista. Nämä varustamoja koskevat suojelurahavaatimukset lienevät aika normaaleja, onhan muun muassa Ilta-Sanomien uutisen mukaan suomalaisiakin yhtiöitä uhkailtu. Toisaalta Viron poliisi kielsi kaikki tällaiset, mutta mitäpä sekään todistaa? Kai varustamot tietävät paremmin, eikä tällaisia asioita aina edes kerrota poliisille, vaikka etenkin laivaliikenteessä se olisi tietysti ehdottoman tärkeää.

Tärkein pointti on kuitenkin se, että tällainen mafiaisku olisi todella otollinen ja se voisi olla hyvä selitys Estonian turmalle. Ei mafialle ole mikään ongelma muiluttaa paria räjähdettä laivaan. Mutta koska mikään viranomaistaho taikka JAIC ei ole ottanut tällaista mahdollisuutta tosissaan, eikä edes tutkinut asiaa, niin on aika selvää, että nämä samat tahot tietävät enemmän. Eli joku isompi taho teki iskut, ei "yksityisyrittäjänä" toimiva mafia. Valtiovallanhan olisi helkutin helppo sälyttää syy mafialle, jos olisi pientäkin viitettä siitä, että mafiataho olisi tällaisen hirmuteon takana. Mutta jos tuo sama valtiollinen taho tietääkin, että esimerkiksi USA:n tahot tekivät rikoksen, ollaan vain suu supussa ja keksitään joku meriselitys, kuten Carl Bildt teki ja saikin heti perään kovan viran juurikin USA:sta kuin manulle illallinen ikään.

Näitä edellä mainittuja analyyseja ei tunnetusti Iltalehden erikoislehdestä löydetä, vaan sama vanha jankutus jatkui tämänkin teorian kohdalla. Venäjä, Venäjä, Venäjä ja niin edelleen...


  • -Olof Palmen murhatutkintaan liittyvä salaliitto


Tämän salaliiton myötä Iltalehti repäisee oikein kunnolla, sillä tämä salaliitto lienee vähän kuin vitsiosastoa jonkun yksittäisen hoomoilasen keksimänä. Kukaan järjellinen isompi tekijä ei tuskin tällaista ole ehdottanut ja sehän tuntuu Iltalehdelle sopivan. Tämä salaliitto, kun on helvetin helppo kumota, sillä vaikka Estonialla olikin paljon poliiseja seminaarimatkalla, niin kyseiset poliisit eivät annetun tiedon valossa liittyneet Palme-tutkimuksiin.

Toki tällaisenkin asian voi valehdella, mutta teoria on joka tapauksessa todella kaukaa haettu ja vähän ihmetyttääkin, että miksi Iltalehti edes ottaa tällaisen kehitelmän mukaan, kun se ylipäätään esittelee vain seitsemän salaliittoa. Tai juuri siksihän Iltalehti varmaan sen ottikin, jotta ei tarvitsisi käsitellä sen kovempia salaliittoteorioita. Kuten esimerkiksi sitä, että miksi juutalaisen asesalakuljettaja Andrei Voroninin koko matkustusseurue selvisi alaikäistä poikaa myöten, vaikka juuri lapset oli sekasorrossa ja paniikissa pienin selviytyneiden joukko. Voisi jopa väittää, että ilmeisesti miehistön tiloissa majoittunut Voronin osasi perheineen varustautua tulevaan.

Myös niin kutsuttu MOB-venehavainto ja siihen nousseet kaksi (2) tuntematonta henkilöä, olisi ollut syytä käsitellä, onhan tuosta tapahtumasta todistajia sekä selviytyneissä että Viking Linen miehistössä. Mutta ei kai tällaisia asioita voi käsitellä julkisesti, eihän kansainväliset tutkijatkaan niitä käsitelleet. Ne kaksi hämärähemmoahan saattoivat olla vaikka "marokkolaiset" Mossad-agentit, hys hys.

Entä valtiollinen viestiyhteyksien pimentäminen juuri Estonian upotuksen hetkellä kyseisellä alueella, josta tästäkin Peter Holstappelsin ryhmä kaivoi operaattorin logit talteen, JAIC:ia, kun ei voinut vähempää kiinnostaa!? Kun muistetaan lähellä loisinut NATO "meripelastus- ja etsintäharjoituksissaan", ja joka livisti tuntemattomasta syystä pelastusvastuusta, niin ei voi olla ajattelematta, että tuossa voisi olla se valtiollinen taho, joka teki yllätyspimennyksen. Ja NATO:han on tänäkin päivänä kuuma peruna eli superhys!

Eikä tämän melko naurettavalta kuulostavan Palme-skenaarion osalta pidä unohtaa esimerkkitapausta Belgiasta eli pedofilisatanistisen illuminatin hirviömäisen alihankkijan Marc Dutroux'in tapausta, jossa ilmenneet kammottavat ja maailman kärkijohtajiin sekä -politiikkoihin linkittyneet taustafaktat vaiennettiin jopa saatanallisen helposti. Sairaiden profiilipedofiilien osuus häivytettiin nimittäin lopulta tunnetusti lähinnä vaihtamalla rehellinen tuomari illuminatin kätyriin ja vaientamalla noin 20 rehellistä poliisia siirroilla, potkuilla, uhkailuilla tai ilmeisesti jopa muutamilla murhilla! Näin Dutroux, joka tuomittiin lopulta käytännössä ainoana, oli massiivisen hirmutekojen sarjan ainoa julkinen tekijä, eikä pedofilisen ylimystön suojeluun tarvittu mitään kuvitteellisia pommiattentaatteja. Kuten ei edellä mainittuihin keinoihin perustuen olisi tietenkään tarvittu itse asiassa ilmeisesti myöskin kaappipedofiilin Palmenkaan tapauksessa, jos ja kun helpompiakin keinoja olisi löytynyt vaientamisiin. Ja olisihan se seikka, että noin 70 Palme-tutkijaa olisi mukamas kuollut Estonian mukana, selvinnyt viimeistään heti kättelyssä poliisien sukulaisten kautta, vaikka tutkivat tahot sellaista olisivatkin yrittäneet peitellä. Eli koko Palmen nimen yhdistäminen Estoniaan ilman mitään konkreettisia näyttöjä vaikuttaa enemmänkin perinteiseltä sotkemisyritykseltä!


  • -Törmäsi sukellusveneeseen


Iltalehti kertaa tutkivan journalistin Drew Wilsonin ansiokasta teoriaa, mutta yllätys yllätys vain pintapuolisesti ja lopulta toteaa, että teoria on huuhaata, koska Estonian pohjassa ei kuulemma ole reikää. Sen sijaan onnettomuustutkintalautakuntaa toimittaja muistaa jälleen kehaista, ilman sen kummempaa syytäkään.

Nyt voidaankin kysyä, että onko toimittaja itse kenties sukeltanut ja tutkinut Estonian pohjan vai mihin tämä tieto pohjan reiättömyydestä perustuu? JAIC:han ei mitenkään kauttaaltaan ole Estoniaa tutkinut ja suuria alueita Estoniasta on jostain syystä hiekalla peitetty. Toimittaja unohtaa mainita myös Jutta Raben ja Gregg Bemis juniorin sukeltajien kuvaaman reiän, mutta sehän ei yllätä enää ketään.

Ehkä konkreettisin "emäunohdus" on tietysti se, että toimittaja ei jostain syystä muista mainita, että Wilson on selvittänyt USA:n kuuluisalla urkkijavirastolla NSA:lla olevan huippusalaisia asiakirjoja Estonian upotuksesta, joita NSA ei julkisuuslain vastaisesti suostu julkistamaan, koska julkistaminen haittaisi USA:n kansallista turvallisuutta ja vaarantaisi sen. Toimittajan unohdus on siis ymmärrettävä, periaatteessahan nuo NSA-asiakirjat, kun todistavat USA:n vähintään jonkin asteisen osallisuuden turmaan ja sellaistahan ei saa julkisesti mainita!


Alueella aivan Estonian läheisyydessä käyskenteli myös inhan terroristijärjestö NATO:n sukellusveneitä, joten sekin voi liittyä NSA-asiakirjoihin. Nimittäin jos ja kun NATO-sukellusvene upotti Estonian, asiaa ei saisi koskaan julkistaa tai NATO:n laajeneminen Venäjän naapurimaihin olisi vaarantunut dramaattisesti! Nythän NATO on näinä päivinä valtaamassa myös oman rakkaan pian menetetyn kotimaamme!


Ps. Huomaatteko muuten miten toimittaja asettelee sanansa: "törmäsi sukellusveneeseen". Lienee tarkoituksellista, olisiko toimittajalla sisäpiiritietoa? Kyllähän SUKELLUSVENE TÖRMÄSI KAIKEN JÄRJEN MUKAAN ESTONIAAN, jos törmäys tapahtui!



  • -Avo Pihtin mysteeri


Toimittaja uskaltaa sentään ottaa tämän tulikuuman perunan käsittelyyn, mutta kertoo lopulta tuttuakin tutummin vain perushasbaraa Avo Piht -casesta ja leikittelee hassusti mielestään tyhmien salaliittoihmisten kustannuksella toteamalla, että Viron poliisin toteuttama Interpol-etsintäkuulutus ei merkitse suoraan sitä, että Viron poliisi uskoisi Avo Pihtin olevan kaapattu tai kadonnut. Yllätävää! Toimittaja myös mitätöi hetkessä meripelastajan haastattelun Avo Pihtistä, tosin ilman mitään todisteita. Toimittaja muisti myös huvitella väitetyillä uutiskuvilla Avo Pihtistä, joita ei kuitenkaan ole kuulemma löytynyt.

Mutta miksi toimittaja ei maininnut esimerkiksi sitä, että tutkinnan ehdottomalla aallonharjalla ollut JAIC:n puheenjohtaja Andi Meister suoraan ilmoitti, että Ruotsi piilottelee Avo Pihtiä. Oliko liian hapokasta, kyllä vain arvaan! Entä miksi toimittaja ei maininnut sitä asiaa, että Viron lähteet kertoivat uutistoimistolle Viron pääministerin Mart Laarin puhutelleen Avo Pihtiä heti kättelyssä Turun sairaalassa? Iltalehdelle sattui iso unohdus myös Ruotsin merenkulkuviraston turvallisuuspäällikön Bengt-Erik Stenmarkin kohdalla. Mieshän kiusattiin varhaiseläkkeelle ja pitkäaikaissairaaksi, koska ei suostunut perumaan lausuntoaan siitä, että Avo Piht oli pelastettu.

Masokistisen toimittajan karilleajot jatkuvat myös, kun otetaan huomioon se, että Avo Pihtin pelastaneen meripelastajan haastatteleman Kuku-radion tiloihin tehtiin ratsia ja Viron turvallisuuspoliisi takavarikoi nauhoituksen. Turvallisuuspoliisin johtaja jopa myönsi asian, mutta nauhoitus oli päässyt "katoamaan", eikä johtaja yllättäen tuntenut sisältöä kysyttäessä. Myös mm. ZDF -kanavan kadonneet filmit Avo Pihtistä nostavat toimittajan ammattitaidon ja muistikapasiteetin hiukan kyseenalaisiksi, koska jostain syystä IL-toimittaja unohti kertoa myös sen, että ZDF:n arkistonhoitajan Spiegelille antaman haastattelun mukaan Saksan salainen poliisi takavarikoi kyseiset nauhat välittömästi.

Toimittaja unohtaa viitata myös Arlandan lentokentän asiakirjoihin, jo aiemmin mainitun veteraanitoimittajan Sven Ånerin tutkimuksiin ja asiaohjelma Kalla Faktan selvittämiin faktoihin, että vain hetki  9-12 miehistön jäsenen kaappaamisen jälkeen Arlandan kentältä nousi kaksi Yhdysvaltain suurlähetystön piikissä ollutta pienkonetta salatuin matkustajatiedoin ja ainakin toista konetta on käytetty todistetusti pahamaineisiin ja irvokkaan laittomiin CIA-vankilentoihin. Sekä Åner että Kalla Fakta ovat vakuuttuneita, että kyydissä oli vastentahtoiset kaapatut Estonian miehistön jäsenet!

Unohtipa toimittaja aivopieruhässäkässään jostain syystä myös mainita, että venäläisessä dokumentissa näytetään kuvamateriaalia siitä, kun huolestuneen oloinen Avo Piht tuodaan ruotsalaisessa ambulanssissa Ruotsiin, ja Avo Pihtin ystävä tunnistaa Pihtin videolta:



Uskotko sinä tämän kattavan analyysin jälkeen valhetietoa ripuloivaan toimittajaan vai Avo Pihtin pitkäaikaiseen ystävään? Arpa on heitetty, saat valita puolesi vapaasti; vapauttava totuus tai synkkä valhe herrojen hyväksi!

Iltalehden erikoispainos alkaa siis tavanomaisella perusjargonilla, sitten valitaan puolet, ylistetään "virkkareita" ja haukutaan "salkkareita". Ja kun pitäisi läväyttää lopullinen kliimaksi, tehdä tutkivaa journalismia ja käyttää aivoja, taannutaan herramoodiin! Estonia-salaliittoteoriat -alue on siis tietoisen surkeasti toteutettu ja lähinnä toimittajan "unohtelu" kertomissaan asioissa sekä ennen kaikkea niiden oikeiden salaliittoteorioiden sivuuttaminen nousee pintaan. Tämä on tietysti täysin tietoista ja todennäköisesti ylempää johdettua. Suomenkaan media ei selvästi saa puhua asioista, pitää vain vähän käsitellä viihteellisesti sitä sun tätä, jos haluaa mainita "salaliittoteoriat".

Samalla tämä osoittaa sen jälleen kerran, että toimittajan sanat Estonia-tapauksen salaliittopiirteiden pienuudesta ja JAIC:n hienosta työstä ovat itse asiassa vahva signaali siitä, että Estoniassa on edelleen TODELLA PALJON SALATTAVAA, vaikka jo 20 vuotta on kulunut tuosta Suomen historian törkeimmästä MASSAMURHASTA!

Syylliset ovat edelleen vapaina, mutta totuus ei unohdu koskaan! Käytä aivojasi, älä usko esivaltaan taikka edes mediaan, siitä on hyvänä todisteena tämä Iltalehden Estonia-erikoispainos, jossa on sinällään imelyyteen asti näennäisen hienoja tarinoita ja kertomuksia Estonian sankarillisista pelastuneista, jotta samalla paskainen totuus aikamme yhdestä suurimmista rikoksista kairattaisiin yhä syvemmälle piiloon!

Tälle Iltalehden Estonia-erikoislehdelle, joka tyytyy hyssyttelemään lampolan yläorsilla kaksikymmenvuotista massavalhetta, voi antaa arvosanan hinnan mukaan; 2,9!

tiistai 17. syyskuuta 2013

Shokkianalyysi: Mistä kunnallisvaaliehdokas Jussi Siitarinen sai kiihottaminen kansanryhmää vastaan -rikostuomionsa? - Ja mistä ei saanut!

Kokkalalainen kunnallisvaaliehdokas Jussi Siitarinen, joka lainaili blogissaan muun muassa palkitun tohtori David E. Duken kannanottoja, sai juutalaisia vastaan kiihottamisesta 30 päiväsakon tuomion Keski-Pohjanmaan käräjäoikeudessa.

Jos oletetaan, että Suomen oikeuslaitos kykenee oikeisiin päätöksiin, mikä ei toki ole hirvittävän yleistä, niin  tuomionhan pitää perustua tuomion saaneen omiin mielipiteisiin, ei professoritason ulkomaisten tutkijoiden kannanottoihin ja niiden suomentamiseen. Näin ollen analyysi on varsin helppo tehdä.

Sitten itse analyysiin. KP24.fi -uutispalvelu uutisoi seuraavasti:
Tuomio perustuu miehen viiteen eri blogikirjoitukseen vuonna 2012. Blogissaan mies on kirjoittanut muun muassa, että juutalaiset ovat pahimpia rikollisia rikollisia maapallolla. -KP24.fi
Näin ollen meidän täytyy tutkia Jussi Siitarisen kirjoituksia tuosta blogista, jonka oikeus on määrännyt tyhjennettäväksi, mutta jota ei siis vielä ole tyhjennetty. Vuoden 2012 osalta Siitarinen on kirjoittanut blogiinsa kaikkiaan 23 tekstiä. Siitarisen kirjoitusten otsikot ovat seuraavat (olemme joutuneet hieman muokkaamaan yhtä otsikoissa vilahtelevaa sanaa ja olemme korvanneet sen Stargåte-maailmaan lukeutuvala "Furling"-kansalla, koska emme halua laittaa niitä viittä alkuperäisotsikkoa, jotka oikeus on määrännyt poistettavaksi.):


Kuvakaappaus: jussisiitarinen.blogspot.com 
  • 01. Saatanan furlingit, 23.01.2012
  • 02. Ajan suunta ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan, 04.03.2012
  • 03. Oma raha- ja pankkijärjestelmä käyttöön, 16.03.2012
  • 04. Eduskunnan ja Suomen roskajoukko, 27.03.2012
  • 05. Jukan VETYKENNO, 05.04.2012
  • 06. Eikö Suomen Pankki saa rahojaan takaisin?, ei julkaisupäivää
  • 07. Ajatuksenvapaudesta ja demokratiasta, 18.04.2012
  • 08. Hajanaisia ajatuksia mualimanmenosta Suomessa, 23.04.2012
  • 09. Kansallisen omanedun tavoittelu, 24.04.2012
  • 10. Kansojen velkaannuttaminen vaivihkaa, 29.04.2012
  • 11. Mediahiljaisuus, 07.05.2012
  • 12. Selviytyminen ilman rahaa, 20.05.2012
  • 13. Pankit pyörittävät velkapyramidihuijausta, ei julkaisupäivää
  • 14. Teeskentely ja perseennuolenta johtaa perikatoon, 22.05.2012
  • 15. Maanpettureiden roskajoukko poistettava vallasta, 03.06.2012
  • 16. Videoita furlinglaisesta rikollisuudesta, 17.06.2012
  • 17. Yhdysvalloissa hulluus pahenee!, 21.06.2012
  • 18. Velkaantumista, velkaantumista, velkaantumista, 22.07.2012
  • 19. Furlingit tekivät 9/11 terrori-iskut, 22.07.2012
  • 20. Furlinglaisesta röyhkeydestä ja länsimaisesta itsepetoksesta, 24.07.2012
  • 21. Furlingien nuoleskelijoille, 26.07.2012
  • 22. Furlingit pahimpia rikollisia maapallolla, 10.08.2012
  • 23. Furlingien vittumaisesta luonteesta, 26.11.2012

Vankka totuushan on tietenkin se, että noista otsikoista lähes kaikki ovat Suomeakin hallinnoivaa illuminatia suitsivia, mutta tämä nyt tullut tuomiohan tuli siis yhteen uskontokuntaan liittyvistä herjauksista ja vihapuheesta, ei illuminatin loukkaamisesta. 

Nyt otsikkoluettelon perusteella huomaamme kuitenkin, että meillä on ongelma. Furling-sanan omaavia otsikoita, kun on seitsemän (7), eikä viisi (5). Jotkut otsikot ja artikkelit ovat siis olleet myös lakia tulkitsevan oikeusistuimen mukaan varmuudella totta [muutkin ovat toki voineet olla myös totta, mutta ovat olleet tulkitsijoidensa mukaan vihapuhetta].

Tässä on esiteltynä ne blogikirjoitukset vuodelta 2012, jotka sisältävät "Furling"-sanan ja ovat siten mahdollisia rikoksia Suomen oikeuslaitoksen mukaan:

  • 01. Saatanan furlingit, 23.01.2012
  • 16. Videoita furlinglaisesta rikollisuudesta, 17.06.2012
  • 19. Furlingit tekivät 9/11 terrori-iskut, 22.07.2012
  • 20. Furlinglaisesta röyhkeydestä ja länsimaisesta itsepetoksesta, 24.07.2012
  • 21. Furlingien nuoleskelijoille, 26.07.2012
  • 22. Furlingit pahimpia rikollisia maapallolla, 10.08.2012
  • 23. Furlingien vittumaisesta luonteesta, 26.11.2012

Koska meillä ei ole hallussa oikeuden antamaa päätöstä, eikä ole tiedossa onko niitä viittä artikkelia sen paremmin edes siinä eroteltu, voidaan alkaa tutkimaan asiaa johtopäätösten ja kliinisten faktojen edessä.

On selvää, että seuraava teksti on kyseisistä seitsemästä tekstistä selviten vihapuhetta, ja siten se jos mikä on ollut takuulla yksi viidestä laittomasta kirjoituksesta vuonna 2012, koska se ilmeisesti aktivoi myös alkujaan koko agression Siitarista kohtaan:

  • 01. Saatanan furlingit, 23.01.2012

Ei tarvitse olla erityinen nero tietääkseen, että myös kaksi seuraavaa kirjoitusta ovat enemmän tai vähemmän panetteluja jo pelkästään otsikkonsa osalta, jos niin haluaa ajatella, ja kuten oikeus on selvästi ajatellut:

  • 22. Furlingit pahimpia rikollisia maapallolla, 10.08.2012
  • 23. Furlingien vittumaisesta luonteesta, 26.11.2012

Näin ollen meillä on jo kaikkiaan kolme (3) tekstiä, mutta samalla myöskin neljä (4) tekstiä vielä jäljellä. Arvovaltaisen oikeuden mukaan kyseisistä neljästä (4) tekstistä kaksi on siis vielä ollut vihapuhetta, mutta kaksi ei ole tuomioon johtavia, eli ne ovat enemmän tai vähemmän totta myös oikeuden mukaan.

Nämä neljä jäljellä olevaa tekstiä ovat: 

  • 16. Videoita furlinglaisesta rikollisuudesta, 17.06.2012
  • 19. Furlingit tekivät 9/11 terrori-iskut, 22.07.2012
  • 20. Furlinglaisesta röyhkeydestä ja länsimaisesta itsepetoksesta, 24.07.2012
  • 21. Furlingien nuoleskelijoille, 26.07.2012

Tämän jälkeen on enää vain luotettava siihen, että Suomessa oikeus osaa asiansa. Nimittäin kaksi noista artikkeleista sisälsi lähinnä videomateriaalia ja kaksi muuta taasen Siitarisen omia mielipiteitä aiheesta.

Nämä sisälsivät paljon tuomion saaneen mielipiteitä:

  • 20. Furlinglaisesta röyhkeydestä ja länsimaisesta itsepetoksesta, 24.07.2012
  • 21. Furlingien nuoleskelijoille, 26.07.2012

Nämä taasen videomateriaalia ja hieman selvittävää tekstiä:


  • 16. Videoita furlinglaisesta rikollisuudesta, 17.06.2012
  • 19. Furlingit tekivät 9/11 terrori-iskut, 22.07.2012

Näin ollen voitaneen sanoa kliinisen faktisesti, että Suomen oikeuslaitos on joko:

  • a. Osaamaton ratkomaan ja tuomitsemaan väitettyjä rikoksia
  • b. Osaava ja samalla tunnustaa tietävänsä 911-iskujen tekijät

Olemmeko siis historiallisen hetken äärellä. Tunnustiko Suomen oikeuslaitos tietävänsä 911-iskujen tekijät vai tukahduttiko oikeuslaitos muunlaisen totuuden? Tekivätkö Furlin... Siis niin, jep jep...


Furlingit vauhdissa!

Loppujohtopäätös: Suomessa ei kannata jatkossakaan kertoilla mitään faktoja saati mielipiteitä herrakansoista, pysytelkää tekin qoyimit mieluummin aina niin ihanaisissa ja pehmoisissa Furlingeissa, kuten prikaatinkenraali Jack O'neill suosittelee:

"I don't even know what they look like." - "Furling. Sounds cute and fuzzy to me."

SHOKKIPÄIVITYS 11.01.2014: Suomen oikeuslaitos tosiaankin on Jussi Siitarinen -päätöksellään sitä mieltä, että ju... ehh siis Furlingien syyttäminen 911 -iskuista EI OLE RASISMIA eli Suomen oikeuslaitos katsoo meidän järki-ihmisten ohella, että 911 -iskujen oikeat syylliset tiedetään!


Kuvakaappaus oikeuden päätöksestä Jussi Siitarisen väkipakolla poistetusta blogista.

Lähteet:
http://yle.fi/uutiset/juutalaisvastaisesta_nettikirjoittelusta_sakkotuomio/6835021
http://stargate.wikia.com/wiki/Furling
http://www.kp24.fi/uutiset/teemat/1480/346166/Kokkolalaismiehelle-sakkoja-kiihottamisesta-kansanryhmää-vastaan
http://jussisiitarinen.blogspot.fi

torstai 22. elokuuta 2013

Shokkikysymys: Miksi pedofilisatanistinen illuminati vainoaa Anneli Aueria?

Kuten tiedämme, niin saksalaiselle Spiegel TV:lle ja sen freelancertoimittajalle Jutta Rabelle liian kovia paljastuksia paljastellut M/S Estonian matruusi Silver Linde joutui nopeasti Suomen valtiovallan eli pedofilisatanistiselle illuminatille Suomen osalta vastaavien tahojen vainoamaksi. Lopputuloksena oli  noin 8 vuoden tuomio "huumausaineiden salakuljettamisesta" ilman yhtäkään konkreettista todistetta, ja siten Kalev Vahtrasin eli miehen, joka oli suomalaisen patologin mukaan kuollut rantakivikkoon ja sen jälkeen pukenut paidan päälleen, ilmeisen murhan todistanut Silver Linde peloteltiin valtiovallan järeän toimenpiteen myötä varsin hiljaiseksi.

Mutta miksi Ulvilassa tapahtuneeseen Jukka S. Lahden murhatapaukseen lopulta yhdistetty Lahden vaimo, Anneli Auer, on nyt Suomen valtiovallan vainon kohteena? Vai voiko tätä Anneli Aueriin poliisin ja syyttäjälaitoksen taholta kohdistettua selkeää valhe- ja lokakampanjaa muuksi enää sanoa? Poliisitutkijat ja syyttäjät, kun työskentelevät viime kädessä nimenomaan Suomen valtiolle eli pedofilisatanistisen illuminatin yhdelle yksikölle, ja nämä "tutkijat" eli hutkijat ja syyttäjät, jos ketkä ovat syyllistyneet tässä Anneli Auerin tapauksessa johonkin sellaiseen, mihin on totuttu ehkä jossain Pohjois-Koreassa, mutta ei juuri koskaan arkipäivän Suomessa.

Vai miksi ihmeessä Anneli Auerista, joka on Suomen lain  valossa syytön, halutaan tehdä niin palavasti murhaaja? Tähdennettäköön tässä siis vielä sitä, että artikkeli ei ota kantaa siihen, että onko Auer todellisesti syytön vai syyllinen, vaan siihen, että Suomessa oikeudenkäynneillä haetaan sitä, että syytön kunnes toisin todistetaan. Aueria vastaanhan ei nimenomaan ole mitään konkreettista näyttöä, ja toisaalta ulkopuolista tekijää ei pystytä mitenkään sulkemaan pois. Toisin sanoen Anneli Auer on syytön, kunnes joku todistaa hänet aukottomasti murhaajaksi! Toisin sanoen Anneli Auer on faktisesti ajojahdin kohde, kun poliisit ja syyttäjät keksivät kilpaa uusia rikosnimikkeitä näpistyksistä jopa satanismiin, vain saadakseen tuon naisen vankilaan murhasta, vaikka murhaajakandidaatteja on tälläkin hetkellä noin 6-7 miljardia, jotka toki oikealla poliisityöllä saataisiin aika pikaisesti minimiin.

Kaiken huipentuma tässä täydellisessä oikeusmurharikoksessa ja fiaskotakaa-ajossa koettiin, kun Anneli Auer tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä eli pedofiliasta 7 vuoden ja 6 kuukauden vankilatuomioon. Vaikka tämä tuomio onkin salaiseksi määritetty, niin tuomiosta julkisuuteen tihkuneet faktat todistavat Anneli Auerin tuomitun täysin vailla konkreettisia teknisiä todisteita kuulopuheiden, väitteiden ja arvioiden perusteella. Kyseessä on siis suomalainen täysimääräinen oikeusmurha. Samalla tämänkin leikkituomion myötä huomataan, että Anneli Auerista halutaan tehdä oikein tekemällä suuri ja hirviömäinen demoni, sillä pedofiilit, jos ketkä saavat kansan sapen kiehumaan! Eli ajattelutapa on ajojahdin priimusmoottoreilla selkeästi se, että jos ei murhaaja, niin ainakin pedofiili! 

Eikä siinä mitään, sillä pedofiilit ovat luonnollisesti alinta pohjasakkaa ihmispopulaatiossa, jos pedofiileja nyt ihmisiksi voi edes kutsua, mutta kun Anneli Aueria vastaan ei ole mitään teknistä näyttöä, niin tuomiotakaan ei saisi 2010-luvun Euroopassa tulla! Se on 100% fakta. Silti Anneli Auer tuomittiin usean vuoden tuomioon vain sen takia, että syyttäjä väitti jotain lasten kertomusten perusteella, ja joku palkattu "valtiolääkäri" myötäili minkä kerkesi! Kuten Estonian miehistön jäsenen Kalev Vahtrasin tapauksessa ja Tampereella ilmeisesti murhatun Karoliina Kestin tapauksessa olemme osoittaneet, niin suomalaiset lääkärit luikauttelevat hyvin helposti väärää tietoa, jos tarpeeksi korkea taho niin määrää ja työpaikka on katkolla! Tämähän on nähtävissä yksinkertaisimmillaan "holokaustin" ympärillä, kun akateemiset huippuosaajat kilpaa taistelevat siitä, että kuka saa nolata itsensä totaalisimmin kertoilemalla olemattomista kaasusuihkuista ja avopolttohaudoista!

Suurin kysymys siis kuuluukin, että MIKSI? Miksi tavalliselta tallaajalta vaikuttava Anneli Auer halutaan loata täysimääräisesti ja heittää tyrmään virumaan? Miksi Anneli Aueriin panostetaan hirvittävät työtunnit keksien vain lisää epäuskottavia väitteitä todistamattomista myymälävarkauksista aina satanismiin asti, kun samaan aikaan moni muu rikos jää vähälle huomiolle tai rikokset muutetaan jopa "onnettomuuksiksi"? Miksi Auerin syyttömyyttä tukenut ulkopuolinen DNA muuttuikin 7 vuoden päästä poliisin DNA:ksi? Miksi KRP:n peitepoliisi ei pysäyttänyt pedofiilisatanisti Aueria, jos hän sellainen kerta oli? Miksi syyttäjä jatkaa rikollista vainoaan, vaikka poliisi on jo pelkästään noilla kahdella asialla eli DNA-muutoksella ja peitepoliisillaan todistanut itsensä todelliseksi narriksi ja todistanut Anneli Auerin syyttömäksi väitettyihin tekoihin? Miksei syyttäjä tutki DNA:n jättänyttä poliisia? Toisin sanoen miksi Suomen valtiovallan alaiset toimielimet eli poliisielin aina ammattimaista Keskusrikospoliisia myöten ja syyttäjänvirasto lähtee mukaan tällaiseen täysin absurdiin ajojahtiin ja julkilynkkaukseen? Kuka käskee?

Huvittavinta ja samalla kammottavinta asiassa on se, että Anneli Auer sai esimerkiksi pidemmän tuomion kuin suurin osa saatanallisista Muuramen pedofiiliringin suoranaisista hirviöjäsenistä, jotka ovat tälläkin hetkellä ainakin osa vapaalla jalalla lapsia ja nuoria himoiten! Ja tuomio paukkui Anneli Auerin tapauksessa siis vain ja ainoastaan tarinoiden ja arvailujen perusteella, kun taasen Muuramen inhan ja hirviömäisen pedofiiliringin tapauksessa ei jäänyt mitään epäselvää rikollisten saatanallisuudesta! Muutenkin Martti Kivitien, Sari Pättikankaan, Heikki Aspivaaran ja kumppanien nimiä on tuomion jälkeenkin suojeltu kuin valtiosalaisuutta, kun samaan aikaan kesken oikeudenkäynnin Anneli Auerin nimeä on reposteltu syyttäjien toimesta kuin pahimmankin massamurhaajan ikään! Kyseiset faktat ei ole edes sairasta, se on saatanallista! Se on selkeästi tarkoituksellista! Pahat ja sairaat yksilöt päästetään nopeasti vapaiksi, jotta Saatana saa uusia uhreja, mutta pedofilisatanistista illuminatia vastaan käyneet ihmiset, kuten ilmeisesti Anneli Auer, lynkataan julkisuudessa ja suljetaan pitkäksi aikaa vankilaan, vaikka sitten täydellisten valheiden säestämänä!

Ihan pienenä havaintoesityksenä:


  • - Ystävän, joka osoittautui amfetamiinin salakuljettajaksi, kanssa puheluiden soittaminen = Silver Linde, n. 8 vuotta vankilaa
  • - Anneli Auerina oleminen = Anneli Auer, 7 vuotta ja 6 kuukautta vankilaa
  • - Kahden oman pienen lapsen, toinen vauva, parittaminen, raiskaaminen ja myyminen = Sari Pättikangas, 7 vuotta vankilaa


Voidaankin päätellä, että Suomessa on selkeä kaksoisstandardi, joka perustunee johtopäätösten valossa siihen, että suomalainen tuomarikunta on ryvettynyt todella syvällä eri salaseurojen ja niiden toimintaa valvovan pedofilisatanistisen illuminatin verikekkereissä. Toisin sanoen raakalaismaiset pedofiilit ja lapsenraiskaajat sun muut ihmishirviöt pääsevät pienillä tuomioilla, kun taasen kuin käskystä Silver Linden ja Anneli Auerin tapaiset henkilöt tuomitaan lähinnä keksityistä pikkurikkeistä hirmuisiin vankeusrangaistuksiin! Todettakoon tähän vielä se, että Silver Linden tapaus on täysin selkeä oikeismurha ja valtiollinen julkilynkkaus, mutta Anneli Auerin tapaus on huomattavasti erikoisempi ja sen todelliset motiivit hämärän peitossa.

Palataan siis tämän artikkelin yhteen ja ainoaan pääkysymykseen. Miksi? Miksi Anneli Auer halutaan loata suoraan sanottuna keksityillä asioilla, joita kukaan ei voi todistaa teknisin todistein saati edes välttävästi vähäpätöisimpien todisteiden valossa? Miksi Anneli Auer on saanut 7 vuoden ja 6 kuukauden vankeusrangaistuksen pedofiliasta ilman todellista konkreettista näyttöä? Mitä pahaa Anneli Auer on tehnyt Suomen valtiovallalle ja sen isännälle pedofilisatanistiselle illuminatille?

Tässä Anneli Auerin tapauksessa ei voi päätyä kuin yhteen johtopäätöskuvioon, joka sisältää erilaisia alaskenaarioita, mutta johon liittyy joka tapauksessa alati ja vahvaeleisesti pedofilisatanistisen illuminatin alajärjestö Suomessa ja tuon irstasmielisen illuminatin yksi noin 150 valtioelimestä eli Suomen valtiovalta. 

On nimittäin hyvinkin todennäköistä, että Anneli Auer on saattanut elää joko julkisesti taikka salaisesti suhteessa, jonka toinen osapuoli on kuulunut salaseuraan eli pedofilisatanistisen illuminatin alajärjestöön ja toimielimeen. Koko perhekin on voinut kuulua jostain kytköksestä johtuen salaseuran ulkoiseen rinkiin. Tämä tarkoittaisi heti perheen lasten systemaattista manipulointia mielenhallinnalla ja pedofilialla! Suomen kaavassa nämä toimielimet ovat tunnetusti hyvin pieniä, mutta samalla hyvin konkreettisia. Mikäli Anneli Aueria on esimerkiksi yritetty pakottaa vasten hänen omaa tahtoaan tämän salajärjestön toimesta pedofiliaan ja satanismiin, niin asiat alkavat loksahtamaan paikoilleen. Suojeliko Anneli Auer siis esimerkiksi lapsiaan tämän mahdollisen salaseuran mielenhallinnalta, satanismilta ja pedofilialta? 

Mikäli näin oli eli Anneli Auer olisi noussut illuminatisteja vastaan lastensa suojelemiseksi, kuten on uskottavaa, niin silloin näiden tahojen kosto olisi hirmuinen! Samalla selittyisi myös se, miksi Anneli Auer ei ole kertonut näitä asioita poliisille ja oikeudessa. Miksikö? Siksi, että illuminatistien kosto olisi vielä hirmuisempi. Anneli Auerilla ei olisi siis ollut muuta mahdollisuutta kuin kärsiä kaikki keksityt syytteet tuomiot, mikäli haluaisi suojella edelleen lapsiaan. Poliisi ei heitä voisi suojella, poliisielinhän kuuluu Suomessakin salaseurojen alaisuuteen, usein toki ilman poliisielimen omaa tahoa! Tämä skenaario selittää myös Auerin lasten kommentit lausunnoissaan, sillä mielenhallinnan uhrit eivät kykene järkevään ajatteluun etenkään, jos kyseessä on lapset. Kaiken kukkuraksi pedofiliasyytteethän saattavat olla totta, mikäli Anneli Auer on havainnut aivopesun liian myöhään, mutta tekijänä olisi illuminatistit, ei Auer!

Jukka S. Lahden murhaaja voisi näin ollen olla esimerkiksi joku korkea-arvoinen henkilö, joka on kuulunut samaan salajärjestöön, johon uhri tai koko perhe on kuulunut. Esimerkiksi korkea-arvoinen poliisitaho, joka on johdattanut tutkimuksia heti harhaan tieten tahtoen. Nimittäin tässä Ulvilan murhamysteerissähän oli alusta alkaen piireitä, jotka eivät kestäneet päivänvaloa, sillä muun muassa yksittäiset poliisitutkijat ihmettelivät menoa ja meininkiä, olihan tutkimus ala-arvoisempaa kuin Hölmölän poliisilaitoksella kuunaan. On muistettava, että 99% Suomen poliiseista on täysin puhtaita, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, jos heidän esimiehensä kuuluu illuminatisteihin. 

Tässä Ulvila-Casessa tutkinnanjohto muuttui myöhemmin, ja tämä tutkijataho ei todennäköisesti tiennyt peittelyvaatimuksista mitään, ja siten oikea poliisi lähestyi oikeaa murhaajaa. Todennäköisesti juuri siksi Anneli Auerista tehtiin nopealla kaavalla syntipukki, mutta edes neroimmat illuminatistit eivät aina onnistu, sillä osa tuomareistakin on normaaliväkeä, ja eihän täydellinen vedätys mene läpi kuin "ostettuihin" tuomareihin eli illuminatisteihin. Siksi Auerista tehtiin pedofiili, satanisti ja ties mitä aivan kuin ilmoituksena siitä, että pedofilisatanistinen illuminati hallitsee Suomea, sen oikeuslaitosta ja poliisielintä! Auerista tehtiin siis pedofiilihirviö, jotta hänet saatiin joka tapauksessa peloteltua, tuli ilman todisteita ajettua murhatuomiota tai ei.

Näin ollen hyvät lukijat, älkää uskoko viranomaisiin kuin yksioikoiseen totuuteen. Viranomaiset ovat vain yksittäisiä ihmisiä, jotka ihan normaali-ihmisen tavoin luopuvat nopeasti aatteistaan, jos ylempi taho käskee! Käskee siis esimerkiksi julkilynkkaamaan jonkun, kuten vaikkapa Silver Linden, Bodom-uhrista syylliseksi yritetyn Nils Gustafssonin tai tässä tapauksessa Anneli Auerin! Likaisia-Harryja ei siis ole kuin korkeintaan elokuvissa. Rikoksella ja sen tekotavalla ei ole väliä, kunhan olet väleissä Saatanaa palvovien hihhulien kanssa, ja mikäli et ole, kadut, kuten Silver Linde ja nyt mahdollisesti myös Anneli Auer! Anneli Auer on syyttömänä (olemattomat todisteet = Suomessa syytön) jo tuomittu ja nyt haetaan jo toista ennakkoon päätettyä tuomiota, oli hän sitten oikeasti syyllinen, syytön tai pedofilisatanistisen illuminatin satanistien uusien uhri loppumattomissa satanismirattaissa! Se on edelleen ainoa kliinisen faktoin todennettu tosiasia tässä sairaassa ja saatanallisessa Ulvila-Casessa!

Lähteet:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288337569274.html
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?p=337771#p337771
http://www.henrymakow.com/here_is_a_list_of.html
http://mikkoniskasaari.fi/node/162
http://yle.fi/uutiset/us_professori_ihmettelee_ulvilan_surman_syyttajaa/6789423
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013082217399157_uu.shtml