torstai 15. maaliskuuta 2012

Shokkianalyysi: Djatlovin solan tapahtumat pedofilisatanistisen illuminatin uhrimenot Saatanalle?

Pohjois-Uralilla tapahtui erikoinen joukkokuolema 02.02.1959, kun yhdeksän neuvostoliittolaista vaeltajaa kuoli hyvin erikoisesti eri tavoin. Tapahtumaa kutsutaan virallisesti "onnettomuudeksi", mutta niinhän aina kaikkia massamurhia ja massauhrauksia kutsutaan, sillä eihän totuutta voi uhrattaville liskoihmisten lampaille, ihmisille, kertoa. On kuitenkin täysin selvää, että viralliset selitykset, jotka nekin ovat puutteellisia, ovat pelkkää Neuvostopropagandaa, jolla peitellään totuutta. Toisaalta on myös selvää, että tavalliset neuvostoliittolaiset viranomaiset eivät edes koskaan saaneet tietää totuutta. Vain turvallisuuspoliisi KGB:n upseerit ja armeijan ylin johto on todennäköisesti tiennyt totuuden, saatanallisen totuuden.

Djatlovin solan "onnettomuuden" syiksi on esitetty vuosien aikana muun muassa seuraavia vaihtoehtoja:

  • paikalliset alkuasukkaat suuttuivat ja tappoivat
  • maan alla asustava tonttuyhdyskunta tappoi tunkeilijat
  • alienit
  • Neuvostoliiton armeija vahingossa erittelemättömän testauksen seurauksena
  • lumivyöry
  • jääkarhu
  • vankileiriltä karannut psykopaatti
  • retkeilijöiden keskinäiset riidat

STOP! Eipä jatketa pidemmälle tai pian saamme vaihtoehdoksi Barbra Streisandin! Joku taso täytyy säilyttää. On vain yksi totuus! Samalla kuitenkin huomaamme näistä lukuisista typeristä vaihtoehdoista, että oikeilla tekijöillä on iso työ peitellä jälkiään.

Djatlovin solan tapahtumista saa asiallisen kokonaiskuvan pienin faktatiedoin. Teltta revitty paniikissa ilmeisesti sisältä auki. Teltta lanattu lumeen. Metsiköstä männyt alta löytyi kaksi uhria lähes alastomina. Metsikön ja teltan välistä löytyi kolme muuta uhria ja neljä kauiten kadoksissa ollutta löytyi vasta aikojen päästä rotkosta syvemmältä metsikköä lumen alta. Uhreista ei löytynyt pahemmin ulkoisen väkivallan merkkejä, mutta sisäisiä murtumia oli ja muun muassa yhdeltä oli poistettu kieli. Lisäksi eräistä uhreista mitattiin säteilypitoisuuksia. Yksi merkittävimmistä todisteista on kuitenkin virallisten tahojen salaama hiusten värimuutos, joita joillain uhreilla oli.

Näiden edellä mainittujen faktojen jälkeen viranomaisten antama selitys siitä, että joku "tuntematon pakottava voima" likvidoi uhrit, oli itse asiassa erittäin oikeellinen ja rehellinen lopputulema, kuten Neuvostoliiton illuminatista riippumattomilla viranomaisilla oli tapana toimia, sillä eiväthän kyseiset normaalit neuvostoliittolaiset viranomaiset asiasta mitään tienneet tai edes voineet tietää. Toisin sanoen kyseinen selitys oli todennäköisesti täysin rehellinen, eikä luokkaa Estonia ja 911-iskut, jotka olivat aikanaan täysin tutkittavissa. Toki Neuvostoliitossakin oli pakko olla joitain tahoja, jotka tiesivät totuuden Djatlovin solan hirmuteoista. Ne tahot kuuluivat tietenkin pedofilisatanistiseen illuminatiin.

Tontut, jääkarhut... Pedofilisatanistisen illuminatin propagandisteilla on ainakin hyvä huumorintaju, mutta totuus ei kuitenkaan katoa mihinkään! Jotta pääsemme totuuden äärelle meidän täytyy jälleen kerran tutustua filosofian tohtori Henry Makowin paljastuslähteeltään saamaan shokeeraavaan ja maailmaa järkyttäneeseen pedofilisatanistisen illuminatin uhrijuhlalistaan. Uhrijuhlalistaan, jonka autenttiset tiedot ovat olleet monta kertaa paikkaansa pitäviä.

List of Satanic sacrificial day [Henry Makow / Richard Evans]:

Feb. 2Candlemas
(Sabbat Festival)
bloodanimal and/or human sacrifice
Feb. 2Satanic Revelssexualoral, anal, vaginal7-17 female


Kuten voimme heti havaita suureksi tyrmistykseksi, niin kyseiselle Djatlovin solan verilöylyn päivälle löytyy peräti kaksi saatanallista juhlaa pedofilisatanistisen illumatin uhrijuhlalistalta. Järjestyksessään toisena olevassa blogin lukijoille varsin tutussa "Satanic Revels" -juhlassa eli "Saatanallinen juhlii" -juhlassa illuminatin ihmiset ja liskoihmiset raiskaavat Saatanan nimeen tyttöjä 7-vuotiaista aina 17-vuotiaisiin asti, joten tämä juhla ei suoranaisesti sovi Djatlovin solan tapahtumiin, vaikka sitä ei pidä täysin poiskaan sulkea. Sen sijaan toinen 02.02. vuorokaudelle sijoittuva riettaan saatanallinen juhla "Candlemas" (sapattijuhla) eli "Kynttiläjuhla" pitää sisällään saatanallisia ihmisuhrauksia Luciferille. Juutalainen sapattijuhla > sionismi > illuminati... Ja mikä huomion arvoisinta, niin kyseisessä juhlassa Saatanalle uhrattavaksi käyvät kaiken ikäiset, kun yleensä kyseisen paljastuslistan mukaan Saatanalle pitää uhrata lapsia. Djatlovin solan viattomat nuoret aikuiset olivat siis enemmän kuin sopivia kohteita pedofilisatanistiselle illuminatille.

Mutta ennen lopullista analyysiä täytyy muistaa ottaa huomioon olosuhteet, joissa kyseinen ihmisuhraus tapahtui sekä uhrien vammat. On nimittäin täysin selvää, että mitkään vaikutusvaltaiset illuminatitahot eivät ensimmäisenä tule Siperian pakkasiin uhraamaan Saatanalle muutamia ihmisiä yöaikaan olivat he sitten maapallolla asuvia liskoihmisiä tai oikeita ihmisiä. On myös selvää, että ihmishahmot eivät saa uhreissa aikaan hiusten värimuunnoksia tai outoja ruumiinvammoja, vaan kyseiset muutokset ovat tulleet ihmiskunnalle tuntemattoman tekniikan tuloksena ja syvästä järkytyksestä sekä shokista, jollaista tuskin edes pedofilisatanistisen illuminatin ihmishahmot voivat aiheuttaa. Edellä mainitun jälkeen onkin selvää, että käsittelyssä olevan hirmuteon tekijöinä ovat olleet pedofilisatanistisen illuminatin inhat ja vaikutusvaltaiset kumppanit eli alienit, todennäköisesti nimenomaan Neuvostoliiton arkkivihollisen Yhdysvaltain liittolaiset harmaat alienit. Jopa viralliset tutkimukset tukevat tätä kliinistä johtopäätelmää, sillä "tuntematon voima" on tietenkin luonnollisemmin ulkoavaruuden eläjä kuin Neuvostoliiton armeija tai olemattomat maanalaiset tontut.

Joku artikkelin lukija voi vielä edellä käsiteltyjen faktisten johtopäätösten jälkeenkin kainosti epäillä edellä esitettyä skenaariota, mutta epäily on täysin turhaa. On nimittäin täysin selvää, että jos kyseessä olisi ollut vaikkapa Neuvostoliiton armeijan epäonnistunut koe, niin se koe ei epäonnistuisi juuri pedofilisatanistisen illuminatin uhrijuhlan aikaan ja aiheuttaisi uhreilleen saatanallisia selittämättömiä vammoja. Tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi vihainen jääkarhu ei päätä mielessään, että täytyypä pistää muutama ihminen lihoiksi juuri saatanallisena uhrauspäivänä ja käyttää vielä vähän säteilevää ihmeasetta. Vaan yksinkertaisesti nimenomaan pedofilisatanistinen illuminati ja vielä tarkemmin illuminatin kumppanit harmaat alienit tekivät omia testejään tai jopa huvittelivat vapaa-aikanaan ihmismetsästyksen merkeissä pedofilisatanistisen illuminatin eli kumppaniensa uhrijuhlapäivänä, jolloin viattomien murhaaminen Saatanalle on pedofilisatanistisen illuminatin näkemyksen mukaan enemmän kuin sallittua.   
                                                      


On myös huomioitava harmaiden alienien viekkaan harkitusti valitsema paikka hurvittelulleen eli asuttamaton alue, Neuvostoliitto ja Siperia. Ajatelkaa nyt, jos alienit olisivatkin tehneet tekonsa vaikkapa Manhattanilla Yhdysvalloissa. Silloin rikospaikalla olisi ollut heti tutkimassa sadat eri virastot sekä viranomaiset ja vapaat tutkijat, minkä seurauksena pedofilisatanistinen illuminati ja sen kumppanit harmaat alienit olisivat olleet todellisessa vaarassa paljastua. Eikä harmailla alieneilla tietenkään olisi ollut edes lupaa kumppaninsa Yhdysvaltojen maaperällä yllättävään ihmisjahtiin. Mutta hämyisässä ja kaiken kätkevässä Neuvostoliitossa vastaavanlainen massamurhateko synkässä korvessa oli jopa naurettavan helppo suorittaa ulkoavaruuden teknologialla. Ja kaiken lisäksi ihmisjahti ja -uhraus tapahtui Neuvostoliitossa eli harmaiden alienien kumppanivaltion Yhdysvaltojen ykkösvihollisvaltion maaperällä Kylmän sodan käydessä kuumimmillaan.

Kansalaisia on siis jälleen yritetty jymäyttää ja yli 50 vuotta Djatlovin solan massamurhaa onkin pidetty "onnettomuutena", jonka aiheutti olematon jääkarhu, Neuvostoliiton armeija vahingossa tai vaikka lumivyöry, mutta nyt legendaarisen uhrijuhlalistauksen myötä totuus on jälleen kaikkien silmien alla. Sensaatiomainen ja selvittämätön eri-ikäisten viattomien retkeilijöiden ihmekuolema juuri sen vuorokauden aikana, kun eri-ikäisiä ihmisiä on tarkoitus uhrata Saatanalle. Todennäköisyydet kaiken maailman jääkarhuihin ja tonttuihin huitelevat nollassa, kun taasen Neuvostoliiton vihollisten agenda ja pedofilisatanistisen illuminatin sekä harmaiden alienien ihmisviha johtavat minimaalisen pieneen kertoimeen! Ja sitä myöten jäljellä jää vain yksi vaihtoehto, vaihtoehdoista saatanallisin nimittäin.


Lähteet:
http://www.sptimes.ru/story/25093
http://www.henrymakow.com/here_is_a_list_of.html
http://www.sfgate.com/cgi-bin/article.cgi?f=/g/a/2008/02/27/notes022708.DTL
http://www.rumormillnews.com/cgi-bin/archive.cgi?read=150577

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti