keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Shokkifaktat: Sionisti-illuminatistin virhe todistaa John F. Kennedyn osamurhaajaksi Israelin!

Atlanta Jewish Timesin omistaja juutalaissionisti Andrew B. Adler kehoitti julkaisussaan, että Israelin pelastamiseksi olisi pidettävä ylhäällä mahdollisuutta salamurhata Amerikan Yhdysvaltojen istuva presidentti Barack Obama. Tämän pöyristyttävän ajatuksen Adler esitti muun muassa siksi, että siten Hamasin (poliittinen puolue) ja Hizbollahin (poliittinen puolue) muodostama uhka Israelin kansaa ja suvereniteettia kohtaan poistuisi.




Heti kättelyssä voidaan vetää kliininen johtopäätös, että Adler ei joko ole korin viisain banaani tai toisaalta Adler on saanut käskynsä ylempää eli sionistien miehittämältä pedofilisatanistiselta illuminatilta. Kaikillehan on nimittäin selvää, että Hamasilla ja Hizbollahilla ei ole mitään konkreettista merkitystä Israelin olemassaoloon. Sen sijaan Mossadin suorittama false flaq -salamurhaisku Yhdysvaltain presidenttiä vastaan olisi selkeä syy hyökätä Israelin viholliseksi määrittelemään Iranin islamilaiseen tasavaltaan. Adlerin rikollisen päästön taustalla lieneekin siis Israelin sionistitalmudistien rasistinen viha Irania tai mahdollisesti jopa kenialaisperäistä Barack Obamaa vastaan!

Tämä Adlerin säälittävä avautuminen avasi kuitenkin samalla faktisesti ne todisteet, joilla voimme määrittää täysin selkeästi Yhdysvaltain aiemman presidentin John Fitzgerald Kennedyn eli JFK:n salamurhan Israelin tekosiksi! Hyvin "yllättäen" harvemmin sionistiomisteisessa valtamediassa kerrottu salattu totuushan on nimittäin se, että juuri JFK oli estämässä Israelin ydinasevaatimukset aikoinaan 1960-luvulla! JFK:n murhaaminen ei ollut Israelille edes samanlainen ongelma kuin vuonna 2001 toteutetut 911-iskut, sillä kaikki USA:n johtavat tahot halusivat jyrätä JFK:n pois tieltään.

JFK:n suurin vihamies oli USA:n silloinen todellinen johtaja eli Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n päällikkö ja todellinen änkyräsionisti J. Edgar Hoover. Mafian mukaan poikalapsia hyväksikäyttänyt ja tyllihameessa hihhuloinut kaappihomo-Hoover lienee ollut jo pelkästään harrastustensa perusteella takuumies myös pedofilisatanistisen illuminatin kärkipaikoilla. Lisäksi muun muassa JFK:n rauhanomaisuuteen ja hyvyyteen tyytymätön Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA, Yhdysvaltain armeija ja se tärkein eli niin sanottu Yhdysvaltojen varjohallinto eli sionistiset päättäjät eli koko illuminatin ulkokuori vastusti JFK:ta, joka muun muassa vastusti Vietnamin massamurhasotaa, jolla illuminati uhrasi vietnamilaisia viattomia siviilejä Saatanalle. Ei siis olekaan ihme, että Israelilla olisi ollut halutessaan vapaat kädet salamurhata JFK, sillä olihan jopa JFK:n aiempi tukija eli Cosa Nostra II kääntänyt selkänsä liikaa kukkoilleen ja Mafian lopulta pettäneen JFK:n vastustajaksi.

John F. Kennedyhän oli muutenkin ainoa 1900-luvun "virhevalinta" Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ohi sionistisen illuminatieliitin ja juuri sen takia, että Mafia osti JFK:n isän John P. Kennedyn pyynnöstä JFK:n presidentiksi. Ette kai te arvoisat lukijat nimittäin kuvittele, että kansa valitsisi Yhdysvalloissa presidentin? Eihän niin tehdä enää edes Suomessakaan! Nykyisin länsimaissa on trendikästä valita presidentti vaalivilpillä ja sitten syyttää Venäjää vaalivilpistä.

Totuus on se, että me emme todennäköisesti koskaan saa tietää J. Edgar Hooverin hyvän ystävän Earl Warrenin suhmurointikomission takia kuka murhasi JFK:n. Sillä ei tosin ole juurikaan väliä oliko JFK:n murhaaja lopulta Mafian hankkimat kuubalaissalamurhaajat, Israelin Mossad, USA:n salainen palvelu, Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA vai mikä lie keskitetty taho, sillä ainoa fakta minkä me voimme kliinisen faktisesti sanoa on se, että murhaaja kuului pedofilisatanistiseen illuminatiin, ja että JFK:n raukkamainen salamurha mahdollisti Israelin ydinaseet! Sekä tietysti vietnamilaisten massamurhan eli Saatanalle uhraamisen jatkumisen. Toisin sanoen illuminatin keinotekoinen etuvartioasema Israel oli joka tapauksessa salamurhassa mukana! 

Barack Obaman salamurha mahdollistaisi taasen muun muassa Iranin pommittamisen taktisin ydinasein, joten ei ole mitenkään ihmeellistä, että Barack Obaman salamurhaa ehdottaa juurikin SIONISTI, JUUTALAINEN JA ISRAELILAINEN! Samalla nämä samat tahot saisivat jälleen omasta mielestään oikeutuksen kollektiivisilla rankaisutoimilla polttaa kansainvälisen oikeuden vastaisesti valkoisella fosforilla palestiinalaisia lapsia ja siviilejä Saatanalle. 

Huomaatteko! Mahmoud Ahmadinejad, Iran tai islam eivät ole ehdottaneet Barack Obaman murhaa. Iranin johtaja, Iran tai islam eivät myöskään murhanneet John F. Kennedyä. Onko tässä joku ristiriita, kun länsi kohdistaa jälleen kerran massamurha-aseitaan Irania kohtaan? Olisiko oikea kohde sittenkin Arabian alueen ainoa keinotekoinen valtio, alun perin Argentiinaan suunniteltu kansainvälisen oikeuden vastainen sionistien rasistivaltio Suur-Israel?

Muuten... Mitä kovia sanktioita Adler, sionistit ja Israel saivat tästä maailman mahtavimman miehen Barack Obaman salamurha-aikeesta? Ai niin eivät yhtään mitään... Ja ai niin eihän Barack Obama ole mikään maailman mahtavin mies, vaan pedofilisatanistisen illuminatin sionistien käsinukke samaisten sionistien mandaatilla!

Barack Obama kertoo saatanallisella käsimerkillä olevansa illuminatin miehiä


Maailma ei ole mustavalkoinen! Avaa siis silmäsi, unohda Iran ja kohdista silmäsi Israeliin. Lähi-idän ainoaan rikolliseen!

Lähteet:

Shokkikuva todistanee vaaligallupsuhmuroinnin!

YLE:n uutispäätoimittajalla Jouni Kemppaisella on kivaa. Nimittäin yllätysnousija Pekka Haaviston takana, kun Haaviston jatkopaikka varmistuu!

Kokoomuksen apupuolueen Pekka Haavisto YLE:n vaalitilaisuudessa


Onnistuihan se Kokoomus-YLE ja Kokoomus-Taloustutkimus vaaligallupmanipulaatiossaan! Lammaskansaa on helppo manipuloida tekaistuilla Bilderberg-gallupeilla! EU-vastaisen kansan syvien rivien rakastama Paavo Väyrynen ulos, homoseksuaalinen yllättäjä, josta ei ole ennakkoon voittajaksi päätetylle NATO-Niinistölle vastusta, sisään!



Shokkitutkimustoimitus pitää hiljaisen hetken - Demokratia on murhattu lopullisesti, kliinisen todistetusti!

Vaalivilppihän olikin jo vakiofakta: VAALISALAISUUS = VAALIVILPPI!

Lähteet:
http://perezhilton.com/2012-01-23-finland-elections-could-have-a-gay-president-pekka-haavisto#.Tx8j56U9WYl
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoden_2012_presidentinvaalin_kannatusmittaukset

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Shokkifakta: Suomen vaalit sisältävät järjestäen vakavia vaalivilppejä illuminatihallinnon taholta!

Tänään 22.01.2012 on Suomen tasavallan presidentinvaalien ensimmäinen kierros. Moni lammasmainen ihminen luulee, että hänen äänellänsä on jotain merkitystä.  Voin valitettavasti kertoa, että sillä ei ole mitään merkitystä. Miksikö ei ole? Siksi, että "länsimaisessa demokratiassa" eli olemattomassa demokratiassa on illuminatin vaalivilpit alati mahdollistava vaalivilppikeksintö eli vaalisalaisuus käytössä! Tämä vaalisalaisuussääntö on oikea kameleonttiomainen satanistijärjestelmä, jolla järjestetään illuminatin ehdokkaat aina voittoon, sillä se ei takaa vaalien puolueettomuutta, vaan nimenomaan puolueellisuuden eli järjestelmällisen vaalivilpin!

Pohjustetaan ensin sitä faktaa, että mikä taho päättää Suomeen hallitukset ja presidentit eli valtiomme ja kansamme korkeimmat päättäjät? Kansako? Hah, no ei todellakaan. Maailmaa hallitsevan pedofilisatanistisen illuminatin Euroopan toiminnasta vastaa julkisesti viime aikoina puolueettoman kansalaismedian ansiosta tutuksi tullut salaseuraksi perustettu Bilderberg-komissio, joka päättää muun muassa Suomen tulevat hallitukset ja presidentit. Nykyisin istuva ja vaalivilpin todellinen joutsenlaulu eli Kataisen häpeähallitus on nimenomaan Bilderbergin hallitus faktisesti ja vieläpä yksi kaikkien aikojen röyhkeimmän vaalivilpin rikollinen lopputulema!

Järkyttävintä tässä todella järjestelmällisessä länsimaisessa vaalivilppijärjestelmässä on se, että myös mediat ja niiden julkaisemat gallupit ovat mukana tässä massiivisessa jatkuvassa vaalivilppihuijauksessa. Otetaan ensin käsittelyyn suomalaiset mediat, jotka teettävät ja julkaisevat presidentinvaalikyselyjä. Ensin on valtion omassa omistuksessa oleva Yle, joka on tunnetusti hallituksen eli tässä tapauksessa Bilderberg-hallituksen ohjauksessa eli suomeksi sanottuna suoraan Bilderbergin ohjauksessa. Sanoma Oyj, joka puolestaan omistaa käytännössä suurimman osan suomalaisista isoista mediajulkaisuista, kuten Nelosen ja Ilta-Sanomat, on Erkon-sionistisuvun omistuksessa. Tuo sama sionistisuku, joka siis johti Suomen Talvisotaan, ja joka lähes asuu Bilderbergin komissiossa. Entäpä MTV3 ja muut vastaavat kohumediat? Ne omistaa tietenkin ruotsalainen sionistisuku Bonnier, joka linkittyy Israeliin ja Bilderbergiin. Toisin sanoen kaikki suomalaiset merkittävät mediat omaavat taustan, joka linkittyy ensin Bilderbergiin ja sitä myötä maailmaa hallitsevaan illuminatiin.

Entä mitkä laitokset tekevät itse tutkimukset näille edellä luetelluille illuminatimedioille? Merkittävimmän tutkimuslaitoksen eli Suomen Taloustutkimuksen omistaa ja sitä johtaa Bilderberg-riistopuolue kokoomuksen sionistit. Samat tahot omistavat muuten myös Suomen Lehtiyhtymä Oy:n eli lisää merkittäviä medioita. TNS Gallupin omistuksen takaa löytyy puolestaan paljon globaaleja sionisteja eli bilderbergiläisiä muun muassa Yhdysvalloista ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Kolmannen merkittävän tutkimuslaitoksen eli Research Insight Finlandin omistuksessa pyörii myös muun muassa aiemmin mainitut Suomen normaalikansalaisia riistävät kokoomuslobbarit. Eikä pidä unohtaa myöskään sitä, että Suomen kaikilla päätelevisiokanavilla vaikuttaa kokoomussionististen politiikan toimittajien murtamaton blokki. Nämä toimittajat ovat joko omasta halustaan tai tahtomattaan vääristelemässä kyselyjensä tuloksia tarvittaessa vielä lisää varsinaisten tilastotutkimusten ohella.

Voinemme vetää siis todella helposti autenttisen ja täysin kliinisen faktapitoisen loppupäätelmän, että suomalaisia äänestäjiä manipuloidaan tietoisesti ostetuilla toimittajilla ja väärennetyillä gallupeilla, jotka väärentää pedofilisatanistiselle illuminatille mieluisaksi vuodesta toiseen ne tahot, jotka myös vuodesta toiseen hallitsevat koko maailmaa ja Suomea! Eli onko fakta yksinkertaisesti se, että Suomen kansa on vain kauttaaltaan niin tyhmää ja lammasmaista, että se äänestää niitä ehdokkaita, jotka vaikeuttavat juuri äänestäjien elämää ja huoraavat EU:lle, Bilderbergille, sionisteille ja pedofilisatanistiselle illuminatille?

Ei todellakaan! Suomessa on paljon valveutuneita, mutta mitä hyötyä siitä valveutuneisuudesta on, kun vaalit järjestetään salaisena lippuäänestyksenä eli toisin sanoen lähtökohtanaan illuminatin systemaattinen vaalivilppi. Miettikääpä hetki aivoillanne. Mitä se länsimainen demokratia olikaan? Poliittinen vapaus äänestää ketä vain. Jos sinä lukija menet sanomaan kulmakuppilaan, että äänestät Timo Soinia, niin sinua ei ahdisteta homoseksuaalisten miesten taholta rajan ylitse Venäjälle. Tai jos sinä lukija menet baariin sanomaan, että äänestät Pekka Haavistoa, niin Heinolan punaniskat eivät muiluta sinua auton peräkontissa Ruotsiin. Eli rautalangasta. Suomessa tai länsimaissa ei ole poliittista vainoa! Miksi ja mihin siis tarvitaan vaalisalaisuutta?

Toistan: Joten miksi suoraan sanoen vitussa länsimaisissa demokratioissa tarvitaan vaalisalaisuusjärjestelmä? Olemattoman poliittisen vainon takia? Ei, vaan ihan siksi, että jo vallassa olevat rikolliset voivat suhmuroida itsensä valtaan jatkossakin. Ajatelkaapa, jos sinun, naapurisi, minun ja kaikkien kansalaisten äänet olisivat yhdessä listassa nähtävissä jaettuina ehdokkaiden kesken. Silloin jokainen kansalainen voisi tarkastaa, että montako ääntä meni hänen suosikilleen ja onko ratifioitu vaalitulos oikeellinen. Jokainen kansalainen voisi myös todentaa, että hänen äänestä meni oikealle ehdokastaholle ja se myös hyväksyttiin. Mutta hei... Eihän se sovi Bilderbergille ja illuminatille, että Suomessa olisi Timo Soinin kaltaisia pääministerejä tai Paavo Väyrysen kaltaisia suomalaisia ajattelevia presidenttejä. Tarvitaan Kataisen ja Niinistön kaltaisia bilderbergiläisiä juoksupoikia, joille Suomi ja suomalaiset eivät merkitse mitään, vaan tärkeintä on illuminatiherrojen palveleminen ja tuleva Rothschildien maailmanvaltio!




Vielä kerran rautalangasta väännettynä se, että mitä länsimainen ja muun muassa suomalainen demokratia on:



  • Ensin kansaa valmistellaan valheellisilla gallupeilla lopulliseen vaalivilppiin. Gallupit tekee Bilderberg/illuminati ja gallupit julkaisee Bilgerbergin ja illuminatin mediat.
  • Sitten kansa äänestää salaisessa lippuäänestyksessä. Salaisen lippuäänestyksen seurauksena kukaan ei voi todentaa, että menikö ääni oikein ja otettiinko sitä edes huomioon. Suomeksi sanottuna vaalisalaisuus tarkoittaa siis sitä, että hallitus ja Bilderberg/illuminati voi järjestellä tuloksen vaikka lottoriviperiaatteella ja pulinat pois!

Sitten lopuksi tämän bilderbergiläisen valmistelun ja vaalivilpin jälkeen esimerkiksi Suomen presidentinvaalien lopputuloksena tulee Suomen jyrkän NATO-vastainen ja EU:ta vihaava rehellismielinen kansa valitsemaan tutusti presidentikseen pankkimiesten juoksupojan, ulkopoliittisesti taitamattoman, kouluttamattoman, EU-/NATO-lobbari Sauli Niinistön, Suomi menee NATO:n jäseneksi ja huoraa entistä enemmänkin EU:ta kohtaan. Samahan tapahtui jo eduskuntavaaleissa 2011, kun suurlobbari ja bilderbergisti Katainen valittiin Suomen johtoon. Onko kansan sitten uskottava tämä jyrkän ristiriitainen lopputulos ja myönnyttävä siihen, että vaalitulos oli relevantti ja oikeellinen? Ei todellakaan ellei kuulu Bilderbergin jäsenluetteloon!



Suomen kansalaiset haluavat autenttisen todennetusti presidentikseen Paavo Väyrysen tai Timo Soinin tapaista vahvaa kansanmiesainesta, jotka suitsevat kansan tahdon mukaisesti  EU:ta, NATO:a ja liittovaltiokehitystä, mutta uskokaa pois Suomen tuleva presidentti on vaalisalaisuusvaalivilpin siivittämänä kansan tahdosta huolimatta joko täysiverinen pankkilobbari tai homoseksuaali, jonka ainoa taito on ottaa ohjeita Bilderbergiltä eli lapsia Saatanalle uhraavan pedofilisatanistisen illuminatin palvelijalta ja viedä Suomi liittovaltioon!

Vaalisalaisuus on siis yhtä kuin länsimaisen demokratian rappio ja vaalivilpin suurin mahdollistaja! Vaalivilppi Suomessa ei ole mahdollisuus, se on vakio!


Lähteet:
http://bilderberg.infosota.fi/2009/05/15/vuoden-2009-bilderberg-kokous-lissabonin-sopimus-ja-laman-syventaminen/
http://www.sovereignindependent.com/?p=21522
http://www.henrymakow.com/illuminati_defector_mary_anne.html
http://www.bilderberg.org/lucis.htm

lauantai 14. tammikuuta 2012

Shokkianalyysi: Murhattiinko muun muassa suomalainen YK-tarkkailija Jarno Mäkinen Saatanalle vai Saatanan takia?

Libanonissa YK:n tehtävässä koskemattomana sotilastarkkailijana työskennellyt suomalainen ylevä rauhaa puolustanut kapteeniluutnantti Jarno Mäkinen murhattiin barbaarisesti kolmen muun YK:n sotilastarkkailijan ohella Israelin suorittamassa tietoisessa ja barbaarisessa agressiossa Khiamissa 25.07.2006 iskemällä maalitetulla täsmäpommilla YK:n tunnetuissa koordinaateissa sijainneeseen tarkkailuasemaan.

Israelin agression paholaismaisuutta kuvasi jo yksistään se, että "vahingoksi" Israelin rasistisen sionistisen johdon toimesta leimattu pommi-isku suoritettiin pommilla, joka tuhosi YK:n bunkkerin totaalisesti takuutyönä. Keinotekoisen teokratian Israelin johto todellakin perusteli tätä selkeän tietoista ja barbaarista iskua YK:ta ja ihmisyyttä vastaan "tahattomalla vahingolla" ja lopulta tuo valheellinen kanta myös runnottiin Yhdysvaltojen toimesta lopulliseksi totuudeksi, kun USA esti kaikki Israelia vastaan vaaditut sanktiot YK:n turvallisuusneuvostossa.

Viattomat rauhaa rakastaneet Jarno Mäkinen, itävaltalainen Hans-Peter Lang, kanadalainen Paeta Hess-Von Kruedener ja kiinalainen Du Zhaoyu siis murhattiin tietoisesti Israelin toimesta. Kyseinen symbolisesti täysin ennen näkemätön tietoinen agressio kansainvälistä yhteisöä ja ihmisyyttä vastaan ei missään nimessä ollut suuren suuri yllätys Israelin pahuuden tunteville, vaan kyseessä oli vain jatkumo sionistisen Israelin natsistisille rikkomuksille, sillä salliihan teokratisen Israelin uskonnollinen oppikirja Talmud jo suoraltaan vääräuskoisten eli ei-juutalaisten murhat! 

Mutta miksi tämä irvokas ja barbaarinen massamurha sitten suoritettiin? Oliko kyseessä vain rasisti-sionistien omaksi ilokseen tekemä joukkomurha? Osittain ehkä näinkin, sillä kiihkosionistit nauttivat, kun esimerkiksi kristittyjen veri virtaa. Kuitenkin tällä joukkomurhaiskulla sotilastarkkailijoita vastaan oli takuulla myös joku tärkeämpi syy ja tavoite. Yksi mahdollinen syy oli tietysti näpäytys YK:lle, jota Israelin sionistiset voimat vihaavat erityisen paljon sen takia, että YK on tietenkin tuominnut lukuisat Israelin rikokset ihmiskuntaa ja ihmisyyttä vastaan.

Mutta Israelin hirvittävän joukkomurhaiskun syistä kammottavin ilmenee vasta sitten, kun tutkimme legendaariseksi noussutta kanadalaisen arvostetun filosofian tohtorin Henry Makowin julkaisemaa pedofilisatanistisen illuminatin ihmisuhrauslistaa. Kyseisestä hyvin autenttisesta ja useaan kertaan todennetusta listauksesta löytyy nimittäin todella kammottavia evidenssejä siitä, että YK:n rauhanomaiset sotilastarkkailijat murhattiin joko suoraan ihmisuhreina Saatanalle tai vaihtoehtoisesti pois Saatanalle uhrattavien ihmispolojen turvaamistehtävästä!

List of Satanic sacrificial day [Henry Makow / Richard Evans]:


Jul 20-26Abduction, ceremonial preparation and holding of sacrificial victim for Grand Climax
Jul 25St. James Daygathering of herbs
Jul 27Grand Climax (5 weeks, 1 day after summer solstice)Da Meuroral, anal, vaginal
human sacrifice
female (child or adult)


Kuten voimme tyrmistykseksemme huomata, niin suoraan 25.07. vuorokaudelle on merkitty salaperäiseksi jäävä illuminatin uhrijuhla "St. James Day". Eniten huoletusta herättää kuitenkin 20.-26. vuorokausille merkitty "Abduction, ceremonial preparation and holding of sacrificial victim for Grand Climax" -tapahtuma, jossa siis pedofilisatanistinen illuminati hankkii tiedon mukaan ihmisuhreja Saatanalle uhrattavaksi heti 27.07. vuorokautena järjestettävään hirviömäiseen "Grand Climaxiin".

Voinemme siis vetää nopeasti kliinisen asiantuntevat ja varsin pitävät päätelmät siitä, että YK:n rauhanturvaajat murhattiin raaan tietoisesti joko suoraan Saatanalle pedofilisatanistisen illuminatin juhlan kunniaksi tai vaihtoehtoiseksi siksi, että kyseiset rauhaa rakastaneet YK:n urheat sotilaat turvasivat Libanonin siviilejä, jotka Israel halusi kaapata aloittamansa laittoman sodan varjolla pedofilisatanistisen illuminatin "Grand  Climaxiin" uhrattavaksi vanhalle vihtahousulle eli Saatanalle!

Jälleen kerran näemme siis, että kyseinen kammottavan autenttinen uhrausmenoista kertova paljastuslista kertoo totuuden, sillä aiemmin muun muassa Muammar Gaddafi ja Osama Bin Laden murhattiin uhrauslistan säikeiden mukaisesti. Myös muun muassa tulevaksi maanpäälliseksi antikristukseksi nimetty Prinssi William vihittiin kyseisen paholaismaisen kalenterin mukaisesti.

Saattaa siis olla hyvinkin mahdollista, että meidän suomalaisten veljemme Jarno Mäkinen ja kumppanit murhattiin Saatanalle saatanallisen Israelin toimesta, jotta 27.07. tapahtuva "Grand Climax" onnistuisi 100% viattomien libanonilaisten ihmisuhrien ansiosta, kuten nyt on jälleen tapahtumassa tasan kuuden vuoden symmetrisen ajanjakson päästä Lontoon 2012 olympialaisissa!

Tämän varsin todennetun ja varsin faktisen artikkelin voimmekin päättää rehellismielisen YK:n silloisen pääsihteerin Kofi Annanin autenttiseen ja totuudenmukaiseen lausuntoon, jonka Annan joutui lopulta vetämään pois, kun Saatanalle YK:n sotilastarkkailijat uhrannut pedofilisatanistinen illuminati niin päätti.
...shocked and deeply distressed by the apparently deliberate targeting by Israeli Defence Forces.
Älkäämme siis unohtako tätä pedofilisatanistisen illuminatin ja todellisen saatanan ykköspesän sionistisen ja rasistiteokratisen Israelin suorittamaa barbaarista ihmisuhrausorgiaa! Vain ihmisyys voi pelastaa ihmisyyden!

Lähteet: 
http://www.henrymakow.com/here_is_a_list_of.html
http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/5215366.stm
http://www.radiorock.fi/ajankohtaista/juuri-nyt/media/oliko-suomalaisen-rauhanturvaajan-kuolema-israelin-toimeenpanema-murha
http://moranen.blogspot.com/2008/10/juutalaisuuden-opetuksia-osa1.html

lauantai 7. tammikuuta 2012

Shokkikysymys: Miksi puolustusliitto NATO [nyk. terroristiliitto] ei auttanut M/S Estoniaa merihädässä 1994, vaikka oli paikalla ja ehkä jopa onnettomuuden aiheuttaja?

Moni ei tänä päivänäkään vielä tiedä, että Pohjois-Atlantin puolustusliitolla NATO:lla eli nykyisellä YK:n Turvallisuusneuvoston sitovia resoluutioita valloitussodissaan rikkovalla ja YK:n peruskirjan vastaisia hyökkäyssotia harrastavalla hyökkäysjärjestöllä [lue: terroristijärjestöllä] alkoi suuret meriharjoitukset pohjoisella Itämerellä 28.09.1994 kumppanuusvaltioidensa kanssa. Kyseisten meriharjoitusten ohjelmaan lukeutui muun muassa meripelastustilanteiden harjoitteleminen.


NATO, 1994
NATO, 1994


Miksi moni ei tiedä tätä autenttista ja todennettua asiaa vielä tänäkään päivänä? Yksi syy on tietysti se, että alueella tapahtui juuri silloin historian yksi tunnetuimmista "merionnettomuuksista". Toisaalta eihän se ole syy, vaan meillähän nimenomaan pitäisi olla tuhansia uutisia siitä, kun NATO tulee pelastamaan poloisia Estonian uhreja. No tuliko se NATO... Ai niin, eihän se tullutkaan... Mutta miksei mediassa ole ylipäätään koskaan pahemmin kerrottu kyseisestä asiasta oli NATO sitten pelastamassa ihmishenkiä tai ei? Tällaisen asian sivuuttaminen olisi ehkä nyt vuonna 2012 aivan luonnollista, kun NATO alkaa olemaan arkipäivää myös Itä-Euroopan alueella, mutta totuuden nimissä tällaisen uutisen lakaiseminen maton alle 1990-luvulla, kun NATO rantautuu lähelle juuri kaatunutta Neuvostoliittoa ja vieläpä nuori Venäjän federaatio kumppanuusvaltionaan, niin onko se normaalia? No ei ole, eikä se ole uskottavaa... Ellei jotain pidä salata!

Pitikö jotain sitten salata? Palautetaanpa ensiksi mieleen Estonian "turmayö", suomeksi sanottuna siis upotusyö! Mitäpä ihmettä sattuikin tapahtumaan juuri Estonian upotessa? Kaikki viestintäyhteydet olivat alhaalla juurikin Itämeren pohjoisosissa. Vielä kummallisemmaksi asian tekee se, että tämä useiden muun muassa suomalaisten risteilyalusten miehistöjen havainnoima ihmeellinen viestintäkoneiston kaatuminen tapahtui paljolti juuri siihen aikaan, kun Estonia joutui ongelmiin ja upposi. 

Estonian varustamon Meyer Werftin "Holtappels-selvitysryhmän" johtaja laivakapteeni ja haveriselvittäjä Werner Hummel on todennut, että paikalliselta operaattorilta on raportti tuntemattomasta 28.09.1994, kello 01:03-01:58 välillä tapahtuneesta totaalisesta viestintäyhteyksien alasajosta. Kysytäänpä nyt ensin, että miksi JAIC eli kansainvälinen tutkintakomissio ei ole selvittänyt näitä asioita? Tosin eihän se mitään muutakaan selvittänyt, kun heitti tärkeimmän todisteenkin suoraltaan mereen! Joka tapauksessa tämä autenttinen dokumentaatio siis todistaa tuona aikana Itämerellä olleen viestintäyhteyksien laajamittaisen katkoksen. Ja mikäpä tähän sopivinta, niin Estonia joutui vaikeuksiin 28.09.1994, kello 01:05 ja upposi kello 01:50. Nyt taidammekin ymmärtää, että miksi JAIC ei tätä asiaa tutkinut...

Tämä viestintäyhteyksien katkos merellä on muun muassa internetin suomalaisten ja ruotsalaisten keskustelufoorumien skeptikkohuorien ja agitaattorien sekä tietysti wannabetason laiva-asiantuntemuksen ykköstykkien mukaan aivan normaalia, koska usein kuulemma joidenkin alusten viestintäsysteemit jäädessään päälle häiritsevät muita yhteyksiä. Kuitenkin on ehkä hieman helpompaa uskoa ennemmin esimerkiksi laivajuridiikan tohtoriin Peter Holtappelsiin, laivakapteeni Werner Hummeliin, viestintäyhtiöiden asiantuntijoihin ja kumppaneihin, kuten vaikkapa suomalaisiin asiantuntijoihin kuin anonyymien, todennäköisin palkkaa paskapuheistaan saavien amatööriagitaattorin päästöhin internetkeskusteluissa. 

No mikähän taho voisi saada koko pohjoisen Itämeren viestityhteydet alas? No esimerkiksi Venäjän armeija, NATO.... onhan näitä, mutta aivan varmaa on se, että joku suuri valtiollinen taho on ollut tämän rikolliseksi laskettavan laajamittaisen katkoksen takana, koska sen syy ei koskaan dokumenttien perusteella selvinnyt. Entäpä se useiden paikalla olleiden silminnäkijöiden havaitsema pienkone, joka tarkkaili Estonian uppoamista ja poistui paikalta heti sen jälkeen, kun laiva oli uponnut? Ei se ainakaan mikään sunnuntailentäjä ollut! Sen sijaan esimerkiksi meriharjoitukset juuri aloittanut NATO omasi varustuksessaan myös pienlentokoneita. Ja sen lentäjän henkilöllisyys, jonka viranomaiset selvittäisivät halutessaan tunnissa, ei ole koskaan selvinnyt... Miten siis jälleen kerran, kun aloitamme pohdinnan Estoniasta, saamme vain uusia kysymyksiä, vaikka muun muassa suomalaiset suurvalehtelijat Kari L. ja Tuomo K. ovatkin silmät pyöreinä todenneet useampaan otteeseen valtiovallan airueina, että kaikki on selvitetty?

Estoniassa on, kuten kaikki valveutuneet tietävät, tuhansia avoimia kysymyksiä, mutta keskittykäämme tässä shokkitason faktapitoisessa artikkelissa vain tuohon kanamaiseen pelkurijärjestöön, joka tunnistetaan NATO-nimestä. Miksi tämä Tanskan ja Norjan välissä Skagerrakin salmessa kyseenalaisine harjoituksineen majaillut raukkajärjestö NATO ei voinut lähettää meripelastuskalustoa pelastamaan ihmishenkiä TUNNIN lentomatkan päähän, vaikka NATO:n harjoituksissa mukana oli myös kumppanivaltio Ruotsi, jonka meripelastuskaluston silloinen heikkotasoisuus, joka lopulta aiheutti monia ihmisten kuolemia, oli tiedossa? Eihän tuossa olisi tarvinnut kuin Ruotsin johdon pyyntö? Eikä itse asiassa sitäkään, kun apua muuten tyrkytettiin vaikka läheltä NATO-Norjasta ja Yhdysvalloista asti! Jopa Venäjä tarjosi sukellusvenettään apuun ja Yhdysvallat FBI:ta, mutta suoraan sanottuna mitä vittua, missä oli tunnin lentomatkan päässä täydessä meripelastusvalmiudessa ollut NATO?

Tarvitseeko minun kysyä, että miksi aina, kun jotain merkittävää on tapahtunut (Yhdysvaltain 911 -iskut, Lontoon pommi-iskut, Andreas Behring Breivik ja niin edelleen), niin aina on useita mukaharjoituksia käynnissä? Tämän tarinan tietysti kuorruttaa se, että NATO:n yhteistyökumppani Ruotsi ja järjestön jäseneksi pyrkinyt Viro oli järjestänyt juuri aiemmin paljon harjoituksia meriliikenteessä koskien pommi-isku-uhkia... Ja Estoniassa sellaiset oli ollut sattumalta muun muassa päivää ennen "onnettomuutta". Ja tietysti harjoitusten skenaariona oli muun muassa laivaan asetettu pommi vesirajan alapuolelle saunatiloihin...

Entä mikä oli NATO:n paikalla olleiden sukellusveneiden osuus? Miltä kuulostaisi uutisotsikot Itä-Euroopassa: "NATO:n sukellusvene upotti vahingossa Estonian, noin 900 kuoli". No onhan se ymmärrettävää, että moni media hiljenisi, kun käsky kävisi. Ja niinhän se Virollekin tuli NATO-jäsenyys kuin "Manulle illallinen" tämän "onnettomuuden" jälkeen. Silloin ehkä voimme ymmärtää senkin, että Ruotsin rikospoliisi ja JAIC "unohtivat" nämä kymmenet silminnäkijälausunnot, joissa alakansilla olleet Estonian matkustajat kuulivat Estonian törmänneen johonkin kuin metalliseen esineeseen. Tällainen ihan pienen pieni vahinko voisi myös sulkea Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n arkistot, joissa on kolme asiakirjaa Estonian turmasta, joita NSA ei suostu antamaan julkisuuteen, vaikka laki niin määrittäisikin, perustellen sen kansallisella turvallisuudella. Hetkonen... NATO:n harjoitukset, joissa mukana Yhdysvallat...

Yksi mahdollisuus saattaisi olla jopa NATO:n tietoinen operaatio, jolla Estonia haluttiin upottaa. Estoniahan kuljetti autenttisen todistetusti entisen Neuvostoliiton asemateriaalia, tosin useimmiten NATO-länteen, mutta myös salaiseen kohteeseen Lähi-idässä. Luonnollisinta toki on, että nuo Lähi-idän kuljetukset päätyivät Yhdyvaltain keinotekoiseen osavaltioon Israeliin, mutta entäpä jos ne olisivatkin päätyneet neuvostoliittolaisperäisten kenraalien lähettämänä vaikkapa Syyriaan? Saattaisi sen tiedon jälkeen muuten +800 ihmistä olla pieni murhe satanistipedofilisen illuminatin kirjoissa. Ja tämä skenaario tietysti selittäisi ne kaksi mystistä "arabia" Marokon passeilla Estonian matkustajaluettelossa, joita ei ole edes olemassa... Eli Moss...


Faktat pähkinänkuoressa:

  • NATO oli paikalla hyvissä ajoin ennen 28.09.1994 Skagerrakissa noin 1 tunnin päässä Estonian uppoamispaikasta valmiina meriharjoituksiin, joiden yksi merkittävä osa-alue oli meripelastuksen harjoittaminen. 
  • Juuri silloin, kun Estonia joutui vaikeuksiin oli Itämerellä tuntemattomaksi jäänyt viestintäkatkos, joka kesti aina niin kauan, kunnes Estonia oli hävinnyt tutkista meren pohjaan.
  • Pelastustoimissa käytettiin lähinnä Suomen ja Ruotsin pelastushelikoptereita, joista useat olivat huonosti varustettuja. Meripelastusharjoituksiin tunnin lentomatkan päässä varautunut NATO loisti koko operaatiosta poissaolollaan pelastustoimista.

Tärkeimmät kysymykset:

  • Miksi NATO ei tullut apuun?
  • Asiantuntijoiden mukaan muun muassa juuri NATO:n satelliitit ovat varmasti rekisteröineet syyt. USA tarjosi FBI:n apua, Venäjä ties mitä apua. Miksei viestintäyhteyksien katkojaa eli monien ihmisten kuolemaan johtaneita syyllisiä etsitty? NSA, KGB ja niin edelleen, takuulla  tietävät syyllisen. Miksi siis viestintäyhteyksien tuntematonta syytä eli rikokseen syyllistynyttä tahoa ei ole selvitetty? 
  • Miksi NATO:n läsnäolo vaietaan ja jopa mediaa myöten?
  • Upposiko Estonia sen takia, kun NATO:n tai NATO:n kumppanivaltion sukellusvene turvasi Estonian ydinasekuljetusta tai vaikkapa harjoitteli salassa laivan läheisyydessä liikkumista katastrofaalisin seurauksin?

Yläpuolella oleviin kysymyksiin emme osaa vastata, kiitos valtiovallan systemaattisen pimitysoperaation. Eikä muuten "osannut" tai halunnut aikoinaan vastata kyseisiin kysymyksiin myöskään NATO:n silloinen tiedotuspäällikkö Robert Pszczel, kun riippumattomat tutkijat asiaa useaan otteeseen NATO:lta kysyivät.

Täytyykö meidän siis tulkita tämä syvä hiljaisuus niin, että NATO:a ei juurikaan kiinnosta pelastaa viattomia ihmisiä hyisestä merestä, vaan enemmänkin on kiva katsoa, kun ihmisiä kuolee massoina "rauhanpommituksissa"? Vai oliko upotus jopa tietoinen operaatio?

Älkää siis unohtako, selvittäkää ja muistakaa, sillä Estonia on kokonaisuudessaan barbaarinen agressio ja rikos myös Suomen kansaa vastaan, johon liittyy enemmän tai vähemmän nelikirjaiminen paholaisjärjestö, johon useampi suomalainen maanpetturipolitiikko ja Estonian totuuden peittelijä on kallellaan!

Lähteet:
The Group of German Experts Estonia Investigation Report, 1999. - Dr. Peter Holtappels and Captain Werner Hummel