lauantai 23. helmikuuta 2013

Shokkifaktat: Näin "mentalisti" Noora Karma teki SM-liigaennustuksensa eli taikatemppunsa!

Maagikko ja mentalisti Noora Karma ilmoitti ennustavansa 23.02.2013 pelattavan jääkiekon SM-liigakierroksen kaikki lopputulokset oikein. Tämä "ennustus" toteutettiin kuitenkin taikureille valmistetun taikalaatikon ja taikapöydän avulla, joten tätä mediassa rummutettua "maagista" "ennustusta" voidaan kutsua hyvällä syyllä aivan normaaliksi taikatempuksi.
"Kuka vain voisi tehdä tämän taikatempun, jos eksyisi taikatemppuvälineitä valmistavaan liikkeeseen."

Miten temppu sitten toteutettiin? 

Taikureilla on tietysti aina omia variaatioitaan temppujensa toteuttamiseen, mutta pääsääntöisesti temppu toteutettiin seuraavalla kaavalla. 

1. Helsingin jääkiekkohallin katossa useamman vuorokauden killuneessa ja Seiska-lehden herkeämättömästi kuvaamassa laatikossa ei ollut yhtään mitään ennustuslappua. Taikatempun alussa kyseisen täyttämättömän ennustuslapun piilotti kyseisen taikalaatikon irtonaisen pohjan avulla taikalaatikon alla olleeseen taikapöytään taikuri Karman taikurina tunnettu aviomies Alfonso Rios. Tämä piilotusakti itse asiassa tallentui jossain määrin ja osittain Seiska-lehden kuvaamaan materiaaliin [Youtube-videotaltiointi alapuolella], kun Karman aviomies Rios ei luonnollisestikaan onnistunut kädellään hämäämään kameraa siten kuin ihmisen silmää.

- Huomioi, että taikuri Karma keksi liudan selityksiä sille, että miksi hänen "ennustamiaan" tuloksia ei voinut julkistaa etukäteen. Oikea syy oli se, että näennäisesti laatikkoon suljetun tyhjän paperin ennustuksia olisi ollut vaikea esitellä etukäteen.

- Huomioi, että lapun laatikkoon paneminen eli taikapöytään piilotus annettiin nimenomaan Karman ammattitaikuriaviomiehen vastuulle. Miksei sitä voinut antaa vaikkapa Seiskan todistajan Matti Kyllönen vastuulle?

- Huomioi, että tässä tempussa ei voinut käyttää läpinäkyvää laatikkoa, koska silloin laatikossa olisi pitänyt olla hämäykseksi lappu, mutta sen vaihtaminen paljastustilaisuudessa olisi ollut lähes ylitsepääsemätön tempaus jopa David Copperfieldille.

2. Toisin sanoen Helsingin jäähallin kattoon nostettiin tyhjä laatikko ja Noora Karman ennustuslappu kiikutettiin tyhjänä taikapöydän mukana nätisti Karman haltuun. 

- Huomioi, että juuri silloin, kun taikuri Rios työntää "ennustuslapun" taikapöydällä nätisti nököttävään taikalaatikkoon, niin Rios tekee myös selvän työntöliikkeen Seiska-TV:seen perustuvan Youtube-taltioinnin ajassa 02:35-02:37, jolloin ennustuskirjekuori sujahtaa mukavasti taikapöydän uumeniin.  
http://www.youtube.com/watch?v=H1YNBSmoeGc

3. "Ennustettavan" SM-liigakierroksen päätyttyä Noora Karma kirjasi yhä hallussaan olevaan tyhjään lappuun oikeat jo tiedossa olevat lopputulokset ja piilotti lapun takaisin taikapöytään siihen kohtaan, mihin katossa roikkuva laatikko tultaisiin pian tiputtamisen jälkeen asettamaan.

- Huomioikaa, että vaikka Seiska-lehden todistaja ja laatikon avainta hallussa pitänyt selostaja Matti Kyllönen laittaa laatikon näennäisesti pöydälle, niin taikuri Karman taikuriaviomies Rios laittaa kuitenkin taikalaatikon lopulta tukevasti taikapöydälle ja aktivoi salapohjan irti, jolloin taikapöydässä muhiva jälkitäytetty "ennustuslappu" tulee mekaanisesti esiin. http://www.seiska.fi/seiskatv/_a560438/noora+karman+mykistava+smliigaennustus+allistytti/

4. Näin ollen onkin kaikille jo selvää, että laatikosta noukittu lopputulokset sisältävä "ennuspaperi" vedettiin laatikon sijasta taikalaatikkoa kannattelevasta taikapöydästä ja sen salalokerosta. Paperin laatikosta ottanut todistaja Matti Kyllönen ei havainnut mitään erikoista, koska laatikko ja pöytä ovat mustia, eikä siten laatikon mitätöntä lisäsyvyyttä voi havaita ilman tarkempaa tarkastelua.

- Huomioi, että tällä tavoin ennustuslapussa olevat nimikirjaimet sun muut todenteet ovat tietenkin oikeellisia, koska kyseinen sama "ennustuslappu" on muhinut koko ajan taikapöydän uumenissa lukuun ottamatta jälkikäteistä ottelutulosten päivittämistä.


Selostajalegenda Kyllönen... Ehh... Ammattitaikuri Rios asettelee "ennustuslaatikon" taikapöydälle [kuvakaappaus: Seiska-TV]
5. Mitä tulee sitten Alfonso Riosin ottamaan tatuointiin, niin itse tatuointi näyttää kyllä olevan varsin laadukasta työtä, mutta tatuoinnin sisällä oleva 0-0 -lopputulos on selvästi jälkikäteen tehty tuherrus. Olisi muutenkin aika huonoa mainosta tatuointiliikkeelle, että tatuointi olisi muuten laadukas, mutta ehkä se helpoin osuus eli kaksi perusnumeroa näyttää kuin tussilla ADHD-lapsen toimesta töherretyiltä. 

- Huomioi myös, että jonkun yksittäisen "tatuoijan" voi varsin helposti saada puhumaan lööperiä, vaikka yleisemmin taikurit toki käyttävät luotettuja ystäviään, kuten vaikkapa "tatuoijahahmoja" värittämään tarinaansa oikeaan suuntaan. Jos kyseisen tietyn jääkiekko-ottelun 0-0 -tulos olisi oikeasti tatuoitu aiemmin taikuri Riosin käsivarteen ja Noora Karma olisi tiennyt lopputuloksen ennakkoon, niin tatuointitapahtuma olisi tietenkin taltioitu tatuointiliikkeessä, jolloin Karma olisi todistanut "ennustuslahjansa".

Näin ollen Noora Karman ennustustaikatemppu on paljastettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti